Sekaisin harjoittelusta

Tehollisesti kovat treenit ovat tunnetusti aina olleet oiva tapa saada mies kuin mies päästään sekaisin. Onnistuneen kovatehoisen harjoituksen tunnistaa niistä mielettömän sekavista fiiliksistä, joita treenin aikana ja ennen kaikkea sen jälkeen läpikäydään. Itselleni juuri melko lyhytkestoiset ja kovatehoiset treenit ja harjoitteet ovat olleet aiemmista harrastuksista (mm. punttisali) tuttuja, mutta pitkäkestoisten aerobisten harjoitteiden tuomat erikoisolotilat ovat olleet harvassa. Joitakin onnellisen taantuneita hetkiä koin viimekesäisillä pitkillä juoksulenkeillä (noin kahden tunnin rypistyksiä), mutta eilen löytyi aerobisen harjoituksen jälkioloissa aivan uusia ulottuvuuksia.

Otimme Pekan kanssa treenin, joka oli minulle toistaiseksi pisin harjoitus koskaan. Treeni sisälsi lähes 2,5 tuntia sisäpyöräilyä ja päälle reilu puoli tuntia juoksua ulkosalla. Yhteensä siis noin kolmen tunnin rykäisy. Pyöräilyssä ensimmäinen puolitoista tuntia meni matalilla sykkeillä siten, että alussa lyöntejä alle 120 minuutissa ja lopussa ehkä reilu 130. Sitten tein kevyen vetoharjoituksen 6*3min (syke maksimi 155) ja poljin vielä noin puoli tuntia 140 keskisykkeellä. Pyöräilyn päätteeksi fiilis oli vahva ja energiaa oikein mukavasti jäljellä.

Juoksuosuudella askel oli kohtalaisen kevyt, mutta sykkeitä on vauhdinjaosta huolimatta vaikea pitää alhaalla näin pitkissä harjoituksissa. Keskisyke reilun 30 minuutin juoksulle oli 160. Koko juoksun ajan happi kulki hyvin ja juttelu onnistui mainiosti, mutta pumppu oli näköjään päättänyt pitää kierrokset kohtalaisen korkealla.

Juoksun jälkeen olikin sitten jo sellainen olo, että treenattu on. Saunassa palaria lipiteltiin jo vähän muissa maailmoissa. Olin ajatellut, että luen illalla vielä seuraavan aamun tenttiin, mutta kotiin päästyäni alkoi päässä olla sen verran reilusti tyhjää, että biotieteiden perusteet tuntui ylipääsemättömän haastavalta tenttilukemiselta. Oleminen oli alkanut tuntua samaan aikaan muutenkin hieman humalaiselta ja lääkkeillä rauhoitetulta. Mahassa oli jännä fiilis, olikohan siellä ylös pyrkivää oksennusta. Kokkasin vähän ruokaa, mutta sen alas saattaminen oli yllättävän työlästä. Selvisin urakasta ja oikaisin sohvalle. Yhtäkkiä pahan olon seuraksi hiipi aivan helvetillinen väsymys. Normaalisti en ole kovinkaan väsynyt iltaisin, mutta nyt iski oikein sellainen ennen kokematon äkkikuolemanväsymys.

Kippasin mahaan vielä energiansaannin varmistaakseni rahka-mansikka-mustikka-mehukeitto-maito-rypsiöljy-hässäkkää ja kietouduin ennätysaikaisin peiton alle. Jossain vaiheessa heräsin vaihto-opiskelijanaapureiden humalaiseen ilakointiin. Rahka ei ollut imeytynyt, se kurkki pelottavasti kurkunkannen takana. Ylen antaminen oli kyllä mekkalasta päätellen naapureillakin lähellä.

Aamulla heräsin oikein hyvin levänneenä. Edellisen illan fiilikset oli mielessä melkosen sumuisena. Oli itse asiassa samanlainen fiilis kuin krapulassa herätessä, joskin tämä herätys ei sisältänyt huonoa olo. Mielikuvat edellisestä illasta olivat kuitenkin samaan tapaan hämärät. Treeni muistutti itsestään ainoastaan väsyneiden reisien muodossa, joten ainakin tällä erää urheilusekavuus oli ohimenevää. Hyvä trippi siis kaikin puolin. Näitä lisää.

Laitetaan vielä tähän sekava kipale sekaviin hetkiin:

-Matti