Tuusulanjärven puolimaraton - viimeiset fiilikset

Huomenna alkaa Kolmoisatleettien kilpailukausi 2014. Ei tosin paraatilajimme osalta, vaan vain yksikolmasosa osaamisestamme pääsee oikeuksiinsa, juostu puolimaraton. Jo syksyllä otimme porukalla Tuusulan järvimaiseman tavoitteeksi, erinomaiseksi testiksi kevään kunnosta ja jopa ennätysmurskajaisten ajankohdaksi. Omalta kohdaltani ainut kisassa juostu puolikas onkin Joroisten Finntriathlonin päätösosuus. Silloin osuusaikani taisi olla noin 1:46.

Tuusulanjärven reitti kiemurtaa Tuusulan kulttuurihistoriaa huokuvan järven ympäri. Reitti on ilmeisen tasainen, mutta laajoine peltoaukioineen herkkä tuulelle.

http://www.keravanurheilijat.com/tjmaraton/mar13/maka13.jpg

Sää sen sijaan näyttää kerrankin suosivan mitä parahultaimmalla tavalla. Heikkoa tuulta ja sekin sivulta, lännestä. Eli haitannee juoksemista äärimmäisen vähän. Lämpötilatkin sallivat kevyen vaatetuksen ilman kylmettymisen ja kramppien riskiä.

Aikatavoitteeni on kova: alle 1:30. Se taitaa kuitenkin jäädä saavuttamatta, sillä testijuoksutkin laittavat odottamaan 1:31-1:32 aikoja. Keväisen ratakympin pohjalta lähdin suunnitelmiani laatimaan.

Pääsiäinen meni laiskanpulskeasti ja lepoa on tullut ehkä liiankin kanssa. Muutama lyhyehkö, teräviä vetoja sisältänyt juoksu on mahtunut kuitenkin tälle valmistavallekin viikolle. Viikkoa ennen puolimaratonin kisapäivää pyöräilin myös kotipuoleen n. 80 km matkan, jonka aikana päästin typerästi energiavarannot lähelle absoluuttista nollapistettä. Toivottavasti lihakset ovat saaneet tuosta rääkistä tarpeeksi aikaa palautua.

Tämän viikon totisin taisteltu on kuitenkin käyty orastanutta flunssaa vastaan. Pelottelua, prkl! Tauti on kaatanut lähipiiriä vuoteeseen ja parina aamuna olen itsekin herännyt höyläämätön kakkosnelonen siististi nieluun tungettuna. Taistelu tuntuu voitetulta kannalta järeän puollustusvarustelun (D-vitamiini- ja sinkkiöverit ja litrakaupalla inkivääriteetä) avustuksella. Silti yhä näin perjantai-iltana hengityselimistöä kaivertaa pieni kutina. Lauantai aamu kertoo vasta sodan lopullisen voittajan.

Tarkoitus on lähteä juoksemaan 4:20 kilometrejä, josta mahdollisuuksien mukaan pikkuhiljaa kiristetään. Jos ensimmäistä kertaa elämässäni saisin vauhdinjaon osumaan täydellisesti kohdalleen. Vauhdinjaon, josta Rantapantteri juuri pääsikin kirjoittamaan.

Paskaakos tässä enää tämän ihmeempää lätisemään. Antaa jalkojen viedä huomenna minkä vievät ja urakka palkitaan tuloksesta huolimatta mukavalla Kolmoisatleettien setäilyiltamalla: grilli kuumaksi, jääkiekkoa kuvaruudulle ja pari keppanaa kylmään. Avot!

Optimaalinen vauhdinjako juoksu-, pyöräily- ja uintikilpailuissa

Kun tavoitteellinen kuntourheilija lähtee kilpailemaan pitkän matkan kilpatapahtumaan, on typeryyttä olla arvioimatta itselleen mahdollista loppuaikaa ja luoda siihen tähtäävää suunnitelmaa. Fiilispohjalta kilpaileminen saattaa toimia kokeneelle urheilijalla, mutta uskon, että myös kokeneemmat voivat saavuttaa parempia tuloksia huolellisella suunnitelmalla.

Itse olen esimerkiksi juossut kaksi puolimaratonia (+ Finntriathlonin juoksuosuus) ja molemmat mentiin enemmän tai vähemmän hatusta vedetyllä ja juoksun aikana eläneellä vauhdinjaolla. Molempien juoksujen kulku on nyt jälkeenpäin mietittynä ollut aivan käsittämättömän typerää hölmöilyä. Molemmilla kerroilla aloitin liian kovaa, tein tarpeettomia vauhdinjaon muutoksia, jätin tasaisemman matkavauhdin edut hyödyntämättä ja katkesin lopussa totaalisesti. Kaiken lisäksi juokseminen tuntuu strategisesti epäonnistuneen kilpailun loppupuolella aivan paskalta. Etenkin kun tietää, että katkeaminen ja vauhdin totaalinen hyytyminen johtuvat 110-prosenttisesti omasta typeryydestä.

Siksi päätinkin ottaa vähän selvää optimaalisesta vauhdinjaosta ja tehdä itselleni hyvän suunnitelman huomiseen Tuusulanjärven puolimaratoniin. Paraskin suunnitelma on tosin ihan vessapaperia, mikäli sen noudattamisessa aletaan tehdä fiilispohjaisia sovelluksia kesken kilpailun.

Triathlonguru Joe Friel hehkuttaa kirjassaan (Triathlete`s training bible) ja blogissaan (on muuten perkeleen hyvä blogi) nousujohteisten suoritusten erinomaisuutta. Friel puhuu negatiivisesta splitistä, jossa ensimmäinen puolisko kilpailusuorituksesta vie noin 51 prosenttia loppuajasta. Aavistuksen hitaampi alkupuoli mahdollistaa aikatavoitteessa pysymisen, mutta vähentää happojen muodostumista lihaksistossa, jolloin haponsieto ei joudu todelliseen testiin vielä kilpailun alussa. Friel on valmennusurallaan tullut siihen johtopäätökseen, että haponsieto on henkisesti helpompaa kilpailun loppupuolella, jolloin maaliin ei ole enää kovin paljon matkaa.

Aloin tutkia juoksun ja hieman uinnin sekä pyöräilynkin maailmanennätysten vauhdinjakoja. Selvisi, että Frielin ehdottama 51-49-suhde ei olekaan aivan niin ylivertainen kuin mitä mies antaa ymmärtää. Ainakaan maailman huipuilla ja kokeneilla, kovaa treenaavilla urheilijoilla. Löysin netistä joitakin analyysejä eri matkojen vauhdinjaoista. Esimerkiksi maratonin maailmanennätyksessä Kipsang juoksi ensimmäisen puolikkaan niukasti jälkimmäistä kovemmalla vauhdilla. Kokonaisuutta tarkasteltaessa alku oli kova, 20-30 kilometrissä vauhti oli hitainta ja lopussa vauhti kiihtyi kovemmaksi kuin missään kilpailun aiemmassa vaiheessa.

Ross Tuckerin kaavio Wilson Kipsangin Berliinin maratonilla 2013 juoksemasta maailmanennätyksestä 2.03.23 (http://www.sportsscientists.com/2013/10/analysis-of-wilson-kipsangs-marathon-world-record-pacing-and-splits/)

Myös 10 000 metrin juoksun maailmanennätykset ovat pääasiassa syntyneet vauhdinjaolla, jossa alku on vauhdikas, tahti hidastuu aina kilpailun puoliväliin asti ja pysyy sitten tasaisena viimeisten kilometrien loppukiriin asti. Lisäksi vain yhdessä maailmanennätykseen johtaneessa 5 ja 10 kilometrin ratakilpailussa (yhteensä 66 kpl) on nopein kilometri ollut jokin muu kuin ensimmäinen tai viimeinen (Paul Tergat 1997). Pääasiassa näiden matkojen maailmaennätyksissä on noudatettu melko tarkkaan 50/50-vauhdijakoa.

Eri juoksumatkojen maailmanennätysten vauhdijako 

(http://m.runnersworld.com/running-tips/optimal-pacing-strategy-swimming-and-running)

Olisivatko maailmanennätykset sitten olleet entistäkin kovempia jos ennätysjuoksuissa olisi noudatettu tasaisen nousujohteista vauhdinjakoa? Olivatko juoksijat ennätyspäivinä vain niin kovassa kunnossa, että vähän huonompikin vauhdinjako johti maailmanennätykseen?

Eräässä tutkimuksessa paljon harjoitelleet pyöräilijät laitettiin ajamaan 20 kilometrin aika-ajo tarkoituksena saavuttaa mahdollisimman hyvä loppuaika. Osa pyöräilijöistä noudatti kaavaa, jossa alku oli nopea, keskivaihe tasainen tai aavistuksen hidastuva ja loppu voimakkaasti kiihtyvä. Osa pyöräilijöistä noudatti tasaisempaa vauhdinjakoa, jossa alku- ja keskimatka olivat hyvin tasavauhtisia ja lopussa vauhti nousi suorituksen aikaiseen huippuunsa.

Tämän jälkeen pyöräilijöille asetettiin tasainen vauhdinjako ensimmäisen aika-ajon loppuajan perusteella. Kävi ilmi, että suuri osa pyöräilijöistä, jotka aloittivat ensimmäisen aika-ajon suhteellisen kovaa, ei pystynyt ylläpitämään toisessa tasavauhtisessa aika-ajossa ensimmäisen aika-ajon keskinopeutta kahdenkymmenen kilometrin matkaa. Näin ollen heillä vauhdikkaat alku- ja loppuosuudet sisältävä vauhdinjako toimi loppuaikaan nähden parhaiten.

Nousujohteisesti ensimmäisen aika-ajon ajaneet pystyivät ylläpitämään tasaista vauhtia jopa pidempään kuin 20 kilometrin matkan. Voidaan siis todeta, että heidän ensimmäisen aika-ajon nouseva vauhdinjako ei ollut optimaalinen, koska he pystyivät päihittämään sen tasaisella vauhdinjaolla.

Osasyyksi tutkimuksen löydökseen on tarjottu muun muassa vauhdinlisäämisen henkistä vaikeutta kilpailun aikana. Voidaan olettaa, että valitun vauhdin ylläpitäminen on väsyneenä helpompaa kuin vauhdin lisääminen.

Pyöritellään loppuun vielä vauhdinjakoa uintikilpailussa. 400 metrin vapaauintikilpailuissa nopeimmat ajat tehdään pääasiassa kahdella tavalla. Ensimmäinen tapa on aloittaa kovaa, hidastaa vauhtia ensimmäisen neljänneksen ajan ja uida sitten loppu tasavauhtisesti. Toinen yleisesti käytetty tapa on sama kuin edellä mainitsemissani pyöräily- ja juoksukilpailuissa. Alku kovaa, keskellä rauhallisemmin ja lopussa jälleen hieman kovempaa. On kuitenkin hyvä huomata, että 400 metrin vapaauintikilpailu kestää huipputasolla vain noin neljä minuuttia, eikä tuloksia siksi voi suoraan verrata esimerkiksi triathlonin puolimatkan uimaosuuteen, jossa matka on pidempi ja päälle tulee vielä pyöräilyä ja juoksua.

400 metrin vapaauinnin suosituimmat vauhdijaot ovat tutkimuksen mukaan a. ja b. (http://m.runnersworld.com/running-tips/optimal-pacing-strategy-swimming-and-running)

No mitä tästä sekavasta kirjoituksesta sitten jää käteen käytännön vauhdinjaon suunnitteluun?

• Pyri pääasiassa tasaiseen vauhdinjakoon. Vaikka eri lajien pitkien matkojen maailmanennätyksissä on suorituksen sisäisiä nopeuseroja, ovat esimerkiksi Kipsangin maailmanennätys-maratonin kaikki kilometrit olleet ajalliselta kestoltaan 2.54–2.59/km. Kuinka moni väittää pystyvänsä yhtä tasaiseen työskentelyyn edes kymmenen kilometrin lenkillä?

• Tee vauhdinjako-suunnitelma jonkin testikilpailun/-harjoituksen perusteella. Itse juoksin 3 viikkoa ennen huomista puolimaraton-kilpailua 10 kilometrin ratajuoksun ja tulen pohjaamaan oman tavoitevauhtini tuon juoksun lopputulokseen. Ilman kovaa testiä on melko hankalaa asettaa optimaalista tavoitetta.

• Aseta rajat, joita nopeammin/hitaammin et saa edetä. Ilman selkeitä rajoja on fiilispohjainen sekoilu kilpailun aikana varmasti todennäköisempää. Kun olet asettanut itsellesi rajat, joiden puitteissa kilpailet esimerkiksi tietyt kilpailun vaiheet, voit keskittyä itse suoritukseen ja olla huolehtimatta vauhdinjaosta.

Lisäilen lähteet myöhemmin. Nyt ei jaksa.

Espoon Rantamaraton 2013 - Gloriasta kuolonkorinaan

Espoon Rantamaraton oli urheiluvuoden 2013 toinen päätapahtumani Joroisten Finntriathlonin ohessa. Aiemmin pohjalla oli Helsinki City Maratonin 3:39 paria vuotta aiemmin. Minimitavoitteena oli tietysti pistää Espoon raskaasta radasta huolimatta ennätykset uusiksi, mutta mielessä kiehtovasti kujertelli maksimionnistumisella 3:30 alitus.

Valmistautuminen ei tähänkään kisaan sujunut lähellekään optimaalisesti. Palasin Kilpisjärvi-Norja -turneelta vasta paria viikkoa aiemmin ja juokseminen ei ollut tuntureilla ja jäätiköillä se ensimmäinen asia mielessä. Tiesin kyllä, että vaellukset ja harvat kovemmat treenit ovat pitäneet peruskuntoa yllä, mutta kisäkunto oli täysi arvoitus. Päälle iski vielä pieni taudinpoikanen, joka kaatoi tälle maratonille tähdänneen Rantapantterin huoltomieheksi radan varteen. Omalla kohdalla tauti ei äitynyt pientä pelottelua kummemmaksi. Silti pieni räkäisyys ja paine keuhkoissa ei mitenkään lisännyt itsevarmuutta lähtölaukauksen kajahtaessa.

Espoon reitti on varmasti yksi Suomen maratonkatraan hienoimmista. Alkupuolisko kaartelee Otaniemestä startaten Keski-Espoossa keskuspuiston laitamia nuoleskellen. Lopulta Kivenlahdessa reitti saavuttaa marantonin nimen  lupaileman rantaviivan, jota reitti seurailee oikeastaan koko loppumatkat aina takaisin Otaniemeen asti. Reitti on raskas. Alusta on lähes kokonaan soraa, joka tietysti säästää juoksijan jalkoja, mutta voi syödä myös hitusen aikaa. Lisäksi reitille on suotu muutama todella hapottava mäki, joita en varmasti itsekään malttanut laahustaa asiaankuuluvalla hitaudella.

Espoon Rantamaratonin reitti kartalla

Lähtöviivalle asti olo oli heikko. Kaikki paska kaikkosi kropasta kuitenkin jo ensi askelten jymähtäessä Otaniemen tantereeseen ja mielialakin nousi huippuunsa. Tunsin heti, että tänään lähtee!

Puoleen väliin asti juoksin alle 48min kymppejä. Eli aikaa sinne hiukan 3:20 huonommalle puolelle. Ohitin kymmenittäin juoksijoita erityisesti alamäissä, ja ihmettelin kuinka hemmetin huonoja alamäkijuoksijoita tässä maassa sikiää :D

Puolenvälin jälkeen alkoivat ensimmäiset tuntemuksen matkan kovasta vauhdista ja laskin hiukan vauhtia. Seuraavaan kymppiin kului vajaat 50min. Huoltomies Ranta voisi kirjoittaa oman blogauksensa ensiluokkaiseisesta huoltomiestyöskentelystä, mutta vajaat kolmenkympin kohdalla tavoitin rengasta vaihtaneen ja eksyneen Rantapantterin. Geelitäydennystä namaan ja kohti viimeistä tuskaista kymppiä. Välillä katkeamisen pelko alkoi jo hiipimään puseroon, mutta jutustelu Matin ja muiden kilpailijoiden kanssa pitivät katkeamisen ja henkiset krampit loitolla. Alkumatkasta ohittamani Fc Hongan Mika Lehkosuokin pääsi painelemaan paremmalla vauhdinjaella ohi ja karkuun.

Lähelle maaliviivaa pääsinkin ennen kuin noutaja alkoi hivuttaa kalman käsiä kurkulleni. Viimeisillä kilometreillä oli pakko hiljentää rajusti vauhtia, jotta krampit pysyivät loitolla. Autolleen kadonnut huoltomieskin tiesi, että 3:30 haamuraja alkaa liusumaan otteesta samaa vauhtia juoksijan hämärtyvän katseen kanssa. 

Taistelua, taistelua ja taistelua. Tietoisuus maaliviivasta kuitenkin piti jalat edes jonkinlaisessa juoksuliikkeessä ja Otaniemen juoksurata saavutettiin kunniallisella tyylillä. Ja se aika... Perkele, se aika pääsi lipsahtamaan juuri 3:30 huonommalle puolelle. 3:30:35. Hiukan kismitti. Vain hiukan.

Juoksu kulki silti reilusti paremmin, mitä vielä kilpailuaamuna odotin tai edes haaveilin. Kyllä se kunto siellä oli, vaikka jonnekin hermoston syövereihin olinkin sen piilottanut. Kilpailu oli järjestetty hienosti ja se oli elämys. Mainio syksyinen juoksuelämys. Tämän elämyksen koettuani, voinkin jo kaavailla seuraavalle syksylle Vantaan maratonia sen huomattavasti Espoota nopeammalle radalle. Laitetaan jo tässä vaiheessa 3:15 kovaksi tavoitteeksi :)

Alla vielä kuvassa Sporttrackerin mittaamia vauhteja. Loppuajasta ei kannata välittää, sillä maalissa jouduin keräilemään itseäni kentän pinnassa jonnin verran, ennen kuin puhelimen pystyi pysäyttämään. Palkeista havainnollistuu hienosti vauhdin hiipuminen ja lopun täysi seinä.

Vauhteja. Klikkaa isommaksi.

Triathleetin piikkaus puolimaratonille

Piikkauksella (eng. peak = huippu, kärki, huippulukemat, huippukohta) taidetaan yleensä tarkoittaa kilpailua edeltävien viikkojen harjoittelussa tapahtuvia muutoksia, joiden tarkoituksena on kutitella aivan viimeisin huippukunto esiin. Yleensä piikkauksen edetessä treenitehot pysyvät korkealla tai jopa nousevat, kun taas harjoittelun kokonaisvolyymi laskee melko jyrkästi. Triathlonin harjoitusohjelmat näyttävät suosivan kolmen viikon piikkausjaksoa.

Oma kolmeviikkoiseni Tuusulanjärven puolimaratoniin alkoi edellä mainitun periaatteen mukaisesti siis viime viikon maanantaina (7.4.). Aloitin tuon viikon vetämällä rennon pk-juoksun, kesto noin yhden tunnin luokkaa. Tiistaina Pekan kanssa kiskomaan ratakymppiä Oulunkylään oikein positiivisin lopputuloksin. Keskiviikkona tein koko kropan läpi punttisalilla ja saman päivän illalla kävin vielä muutaman kilometrin kevyellä hölkällä. Aika mukava alku piikkaukselle.

Tällaisen reipashenkisen alkupiikkauksen jälkeen kannattaa ehdottomasti levätä. Itse makasin gradu-päivän varjolla torstain kotona seuraavana päivänä alkavia kaverin polttareita jännittäen. Perjantaina kilpailuun oli enää reilut kaksi viikkoa jäljellä, joten oli oikea hetki aloittaa piikkaamiseen oleellisesti kuuluva tankkaus. Pejantaiaamuna alkoivat myös kolmoisatleetti-Veskun polttarit, joten tankkaaminen onnistui hienosti. Aloitin tankkauksen puurolla ja miedoilla alkoholijuomilla. Sellainen kymmenkunta annosta heti aamusta ja kolmannen jälkeen väliherkkuna puolikas pizza Sturen Pizzeriasta (suosittelen smetana specialia).

Mietojen jälkeen kannattaa nauttia myös tiukempaa optimaalisen tankkaamisen onnistumiseksi, joten hörppäsin oluiden jälkeen muutaman paukun sokerisen Jaffan kera. Sopivasti kaloreita ja hiilihydraatteja. Tämän jälkeen tankkaus on jo niin hyvässä vauhdissa, ettei suuhun laitettavilla tuotteilla ole juurikaan merkitystä. Itse jatkoin nauttimalla sekaisin sekä mietoja, että väkeviä alkoholijuomia ja kruunasin ensimmäisen tankkauspäivän Portin suussa sulavilla lihapiirakoilla ja Xtra-nakeilla (lihapitoisuus 9%).

Tässä vaiheessa piikkausta ei kannata päästää itseään löysäksi nukkumalla liikaa. Toteutin tätä ohjetta nukkumalla viime viikonloppuna noin 3-4 tuntia per yö. Toisena tankkauspäivänä ruokavaliota muutetaan yleensä aggressiivisemmaksi ja väkeviin suositellaan siirryttävän heti aamusta. Välillä kroppaa voi nesteyttää miedoilla. Jos ruoka maistuu, niin mikä tahansa eines ajaa asian enemmän kuin hyvin. Sääntönä voidaan pitää vanhaa tankkauspiireissä tunnettua "mitä prosessoidumpi, sitä tankkaavampi". Itse nautin eri alkoholijuomia väkeviä painottaen ja välissä hemmottelin lihassoluja Atrian kinkkupizzoilla. Toinen tankkauspäivä kannattaa jatkaa aamulla valitulla ruoka- ja juomavaliolla päätyyn saakka, vaikka suuren juoma- ja ruokamäärän sisällä pysyminen voi olla sangen haastavaa. 

Kroppa alkoi olla kahden kiivaan tankkauspäivän jälkeen oikein mukavasti "täynnä", kun vilkaisin itseäni peilistä sunnuntaiaamuna. Tästä todisteena oli vesi-ilmapallolta näyttävä naama.

Yleensä tankkaaminen on hankalaa päättää kahteen päivään. Tällöin kolmas päivä kannattaa kuitenkin pitää edellisiä rauhallisempana jättäen esimerkiksi väkevät pois ruokavaliosta. Ruuassa kannattaa suosia edelleen prosessoitua. Koska edelliset päivät ollaan menty ilman vettä, kannattaa vedenjuontia vältellä myös tankkauksen lopussa. Päivittäisellä saunomisella voi tehostaa vedettömyyden vaikutusta.

Kolmen tankkauspäivän jälkeen kannattaa vetäytyä kotiin rauhoittumaan. Omalla kohdallani tämä onnistui helposti pitämällä pari "gradu-päivää". Yleensä kova tankkaaminen vie seuraavilta päiviltä ruokahalun ja silloin kannattaa mennä tunteen mukana. Ruokahaluttomuuden ohella pieni yöhikoilu ja painajaiset vain kertovat tankkaamisen olleen onnistunut. Koko tankkaamisen ajan ja sitä seuraavat päivät kannattaa olla täysin urheilematta. Itse pidin viiden päivän totaalitauon urheilusta.

Kun tankkauksen jälkioireet ovat hävinneet, voidaan palata harjoittelun pariin tekemällä yksi treeni. Itse otin kuluvan viikon tiistaina (18.4.) Pekan kanssa kevyehkön 11-12 kilometrin pk-lenkin. Treenistä ei kannata innostua liikaa, sillä seuraavat päivät suositellaan pyhitettäväksi erittäin kuormittavalle varastotyölle. Itse tunnollisena piikkaajana, aloitin tämän piikkauksen keskivaiheilla olevan "työjakson", tekemällä parin päivän sisään vajaat 30 tuntia työtä, nukkuen samalla selvästi normaalia lyhyempiä yöunia. Työjaksoa kannattaa jatkaa aina kisaviikon puoliväliin asti, mottona: "mitä kuormittavampi työjakso, sitä nopeampi puolimaraton".

Kilpailuviikon piikkaus ei ole vielä täysin suunniteltu, joten palaan siihen vaikka Tuusulanjärven puolimaratonin kisaraportin yhteydessä. Näillä vinkeillä kuitenkin jokainen pääsee varmasti alkuun piikkaamisessaan ja saavuttaa parhaan kuntohuippunsa juuri kilpailupäivänä.

Tankkaaminen sujuu yleensä paremmin, kun on mukavaa ajanvietettä, hyvät kelit ja tankkauskavereita. Kuvassa tankkaamistunnelmia lauantailta.

Treeniä Afrikan auringon alla

Biologian opintoni veivät minut Tammi-maaliskuussa keskelle trooppista Afrikkaa. Taitavuorille Etelä-Keniaan. Kahden kuukauden ajanjakso on pitkä, sen osuessa keskelle peruskuntoa kasvattavaa talvikautta, joten treenaamisen oli onnistuttava myös noissa haastavissa oloissa.

Näissä maisemissa!

Haastavaa treenaaminen todellakin oli. Lämpötila oli päivisin 30 asteen hikisemmällä puolella varjossakin ja korkealla taivaalla huiteleva aurinko poltti päälakea. Pimeinä vuorokauden jaksoina taas pimeät ja tuntemattomat tiet eivät liiemmin houkutelleet. Helpotusta harjoitteluun ei myöskään tuonut maasto, joka vuoristossa ei tasamaan käsitettä tuntenut. Lenkit olivat aina alamäkeen lompsimista tai kitkerää ylämäen voittamista metri metriltä. Uimaan pääsin kerran upealla kraaterijärvellä ja lopulta muutamana päivänä Intian valtameren hohtavan valkoisilla rannoilla.

Treenin rungoksi muodostuikin maastopyöräily Taitan pölyisillä ja mutkaisilla teillä. Yliopiston kenttäaseman pyörät joutuivatkin melkoiseen kuritukseen kun treenipäivän kaavaksi muodostui seuraava: aamulla pyörän selkään ja pomppuisia hiekkateitä kohti tutkimuskallioitani Ngangao-vuoren päällä. Nousumetrejä noin 500 ja aikaa uhrautui tunnin verran. Tuntiin ei ainuttakaan tasaista tai laskevaa pätkää. Raastavaa ylämäkeä mäen jälkeen. Kunnon stratti siis päivälle. Työpäivä, 6-8h kallioilla kiipeilyä, jonka jälkeen viilentävänä ja adrenaliinia nostattava pomppuinen, mutta valloittavan vauhdikas alamäkiajo! Melko makeaa touhua ohitella hitaampia autoja ja moottoripyöriä, toimia teiden kuninkaana ;)

Yksi poseeraus toimistoltakin

Juoksut jäivät selvästi vähemmälle kuin normaalitilanteessa. Yhtäkään pitkää lenkkiä en päässyt koko aikana tekemään  kovien olosuhteiden takia, mutta uskon sademetsissä ja kalliolla, tuntikausien vaeltelun käyneen kestävyysharjoittelusta.

Suunnitelmallista? Ei. Hauskaa ja tehokasta(kin)? Kyllä! Silti melkoisen mukavaa oli juosta maaliskuun keväisinä päivinä lenkkiä Espoon lähiöissä ilman, että kukaan huutelee "Mzungu!", kukaan ei yritä myydä sinulle moottoripyöräkyytiä kotiin, eikä jaloissa pyöri satamäärin lapsia, vuohia ja kanoja. Espoolainen idyli ;)

Ekä suurimpia ongelmia oli kuitenkin ravinto. Proteiinin saanti oli hankalaa ja säännöllinen, tiivis ruokailurytmi vain unelmaa. Asema toki tarjosi meillä hyvän aamiaisen ja maittavan illallisen, mutta tuhansia kaloreita päivässä kuluttavalle muodostui krooninen nälkä. Paino onneksi tuntuu pysyneen entisellään, ja varsinkin jalkojen voimatasot yllättävän hyvinä. En siis syönyt lihaksiani tuolla nälän mantereella. Taitavuoret Kenian ruoka-aittana ravitsivat meidät länkkäritkin riittävästi.

Eläimet tekevät Afrikasta Afrikan. Keniasta Kenian. Tämän kissan kanssa
en ikävä kyllä päässyt juoksunopeuttani mittaamaan.

Kun työt Taitalla oli tehty, seurasi matkan vapaamuotoisemmat osuudet. Tuntien uiskentelut koralliriutoilla, yöt savannilla, vaaralliset kohtaammiset puhveleiden kanssa ja lopulta korkean paikan leiri. Mt Kenya!

Fyysiikkaansa pääsi testaamaan neljän päivän vaelluksella kohti viittä tonnia. Testamaan kehoaan ohuella ilmalla ja pitkillä nousuilla. Vuoristotaudilta vältyttiin ja talven syvimmät lumet koettiin. Paremmat hiihtokelit keniassa oli kuin huhupuheiden perusteella täällä Kotisuomessa.

Henkisesti lepäsin. Koko matka oli yhtä sielunhoitoa, jos sielua nyt ateistina ylipäätänsä omistan ;) Takaisin Suomeen palasin varmasti akut täynnä virtaa, ja kyllä treeni onkin todella maistunut. Taas kaavamaisena ja suunnitelmallisena. Tavoitteellisena.

-Pekka

Keväinen ratakymppi Oulunkylässä 8.4.2014

Aurinkoinen tiistai-iltapäivä meni aivan irvistelyksi, kun toteutimme kuluvan viikon tiistaina Pekan ehdottaman ratakympin. Kyseisen juoksuilottelun päällimmäisenä tarkoituksena oli saada hieman tietoa omasta kunnosta, jotta jo ovella kolkuttelevan Tuusulanjärven puolimaratonin vauhdinjako olisi helpompi suunnitella.

Lähtökohdat juoksuun eivät olleet kovin optimaaliset. Alla oli kohtalaisen kovaa treeniä ja reidetkin tuntuivat vähän kosketusaroilta sunnuntain punttitreenin jäljiltä. Myös Pekka valitteli kropan olevan väsyneen oloinen. Kaikkia muitakin tekosyitä tähän voisi listailla, mutta jätetään nyt muutama myös tuleviin raportteihin.

Laitettiin kampuksella kouluhommat pakettiin ja suunnattiin Oulunkylän urheilukentälle. Trikoot jalkaan ja radalle kirmaamaan. Aurinko paistoi oikein mukavasti, mutta tuuli oli melko kova. Muutaman kierroksen lämmittelyhölkkä ja sitten valmiina starttiin. Oma tavoitteeni oli pyrkiä alle 5 minuutin kilometreihin ja kiristää puolivälin jälkeen tahtia jos ja kun paukkuja on jäljellä. Pekka haaveili varovaisesti 40 minuutin alittamisesta.

Sain heti alussa tahdin sopivaksi ja kellottelin alussa noin 4:50 - 4:55 kilometrejä. Pekka tuli aika pian ensimmäistä kertaa kierroksella ohi ja huikkasi jalkojen olevan melko pahasti jumissa. Omatkin jalat olivat tukkoiset, mutta juoksu tuntui kuitenkin kohtalaisen rennolta. Vitosen jälkeen kiristin vauhtia 4:45/km tuntumaan. Sykkeet pyörivät 172–182 välillä, ja se vaikutti ihan mukavalta lukemalta aiemmin juoksemieni puolimaratonien keskisykkeisiin verrattuna (ka 176). Viiden ja seitsemän kilometrin välissä juoksu tuntui erityisen helpolta, mutta koitin hillitä itseni ja tehdä nousujohteista suoritusta maltillisesti vauhtia kiristäen. Samaan aikaan Pekka taisi ohittaa minut kierroksella jo kolmannen kerran.

Kun Pekka oli saanut urakkansa päätökseen, oli omaa matkaani jäljellä vielä noin 1,5 kilometriä. Aloin kiristää tahtia joka kierroksella. Paukkuja oli yllättävän paljon jäljellä ja viimeinen kilometri oli ylivoimaisesti kympin nopein, noin 4:15. Maalissa fiilis oli oikein hyvä ja tuntui, että ehkä parempaankin olisi ollut rahkeita jos olisi uskaltanut aloittaa vauhdin kiristämisen hiukan aiemmin. Loppuaika 47:28, aavistuksen jopa parempi kuin mitä näissä olosuhteissa odotin.

Pekka kirmasi oman kymppinsä 41 minuuttiin ja valitteli vauhdinjaon olleen alussa ehkä aavistuksen turhan kova.

Näiden aikojen perusteella Tuusulanjärvellä 26.4. voisi haaveilla seuraavista ajoista:

Donn Kirkin taulukon mukaan:

• 10 km 41.00   =   21,1 km 1.30.48 (Pekka)
• 10 km 47.00   =   21,1 km 1.44.28 (Matti)
• 10 km 48.00   =   21,1 km 1.46.45 (Matti)

McMillanin taulukon mukaan:

• 10 km 41.00   =   21,1 km 1.31.24 (Pekka)
• 10 km 47.28   =   21,1 km 1.45.49 (Matti)

Pekan ajoissa kannattaa ottaa huomioon, että juostu matka oli todellisuudessa aavistuksen yli 10 kilometriä. Jalkapalloilijoiden treenien vuoksi pari maalia oli sen verran tiellä, että aivan sisäkurvia ei päässyt takasuoralla juoksemaan. Tämän vuoksi kymppi tuli Garminin mukaan täyteen noin 80-100 metriä ennen kuin 25 ratakierrosta oli juostuna. Pieni asia, mutta sekin kannattaa silti ottaa huomioon vauhdinjakoa suunnitellessa.

Pekalla oli aikaa kuvailla allekirjoittaneen viimeisiä kierroksia oman kympin ollessa juostuna

Henkinen valmentautuminen urheilussa – Motivaatio

Miksi treenaan triathlonia? Miksi jaksan lähteä harjoittelemaan huonollakin säällä? Miksi kulutan aikaani lukemalla triathlon-aiheista kirjallisuutta? Miksi muutan muitakin elämäni osa-alueita sellaiseen suuntaan, että suoritukset triathlonin parissa olisivat mahdollisimman hyviä?

Vastaus on motivaatio.

Motivaatio on toimintaa ohjaava halu. Omassa tapauksessani halu urheilla, halu kilpailla, halu kehittyä fyysisesti, halu elää terveellisesti ja halu osallistua sosiaaliseen liikkumiseen. Triathlonin lisäksi myös moni muu laji voisi tyydyttää nämä halut ja on aiemmin tyydyttänytkin. Mutta tällä hetkellä motivaatio juuri triathlon-harjoitteluun on korkealla ja tähän on monia suoria ja epäsuoria syitä.

Joka tapauksessa voidaan ajatella, että motivaatio on se voima, joka saa meidät jatkuvasti harjoittelemaan vastoinkäymisistä huolimatta. Motivaatio mahdollistaa jatkuvuuden. Motivaatio myös ohjaa harjoittelun ulkopuolista elämäämme sellaiseksi, että saavuttaisimme haluamamme tavoitteet tahtomassamme lajissa.

Sisäinen ja ulkoinen motivaatio

Sisäinen motivaatio ohjaa toiminnan itsensä vuoksi. Vanhan sisäisen motivaation omaavat triathleetit ovat tunnollisia harjoittelijoita ja nauttivat harjoittelusta myös vastoinkäymisiä kohdatessaan. Sisäisesti motivoitunut urheilija ei metsästä pikavoittoja ja jatkuvaa urheilusta saamaansa nautintoa. Sisäisesti motivoitunut urheilija on sitoutunut tekemään arkielämän valintoja, jotka edesauttavat menestymistä urheilun parissa. Voimakas sisäinen motivaatio voi kuitenkin ohjata myös yliharjoitteluun, harjoitteluun sairaana ja sitä kautta tarpeettomiin loukkaantumisiin

Ulkoisesti motivoitunut urheilija urheilee erilaisten palkkioiden ja pakotteiden ohjaamana. Amatööritriathleetille tällaisia voisivat olla esimerkiksi ryhmän paine, positiivinen julkisuus tai komeampi fysiikka. Tällöin kuitenkin toiminta on ulkopuolelta kontrolloitua, eikä vastaa urheilijan omia hyvinvointivaatimuksia. Kaikki edellä mainitut ulkoisen motivaation lähteet ovat tehokkaita lyhyellä aikavälillä, mutta tuloksellinen, pitkäjänteinen ja johdonmukainen harjoittelu vaatii myös sisäisen motivaation syntymisen lajia kohtaan.

Tehtävä- ja minäsuuntautuminen

Toiset saavat tyydytystä onnistuneesta suorituksesta, toiset taas kilpakumppanien voittamisesta. Ensimmäistä ohjaa tehtäväsuuntautuminen ja jälkimmäistä minäsuuntautuminen. Tehtäväsuuntautunut urheilija keskittyy kehittämään omaa suoritustaan, rikkomaan omat ennätyksensä ja tekemään oman henkilökohtaisen parhaansa. Minäsuuntautunut urheilija pyrkii voittamaan kilpakumppaninsa ja saavuttamaan mahdollisimman hyvän suorituksen mahdollisimman vähäisellä harjoittelulla. Minäsuuntautuneelle urheilijalle on ominaista liian helppojen tai liian vaikeiden harjoitteiden ja kilpailujen valitseminen, jolloin lopputulos on jo ennalta joko erinomainen tai etukäteen epäonnistunut.

On helppo sanoa, että amatööritriathlon vaatii ennen kaikkea tehtäväsuuntautunutta asennetta ja runsaasti vahvaa sisäistä motivaatiota. Itsensä vertailu kanssakilpailijoihin, on amatööritasolla hankalaa. Omia harjoittelukavereita lukuun ottamatta. Kovinkaan paljon rahaa, mainetta ja kunniaakaan ei ole amatöörikilpailijalle tarjolle. Eikä myöskään niin voimakasta epäonnistumisesta johtuvaa häpeää, jonka vuoksi kannattaisi tuhlata aikaansa tuntikausia lajin parissa, joka ei tuota henkilökohtaista nautintoa.

Olet itsesi valmentaja, valmenna siis viisaasti

Missä tahansa lajissa motivaatioilmaston luomisen suurin vastuu lienee valmentajalla ja urheilijalla itsellään. Jos olet amatööritriathleetti, olet luultavasti sekä urheilija, että valmentaja. Olet siis 110-prosenttisesti vastuussa omasta motivaatiostasi.

Vaikka usein ihmiset jaetaan motivoituneihin ja motivoitumattomiin, ei motivaatio ole mikään paikallaan oleva, syntymässä määräytyvä ominaisuus. Motivaatio elää valitsemamme lajin mukana ja heikkenee tai vahvistuu tekemiemme valintojen seurauksena. Joinakin hetkinä sitä on äärimmäisen motivoitunut, kun taas joskus motivaatio tuntuu olevan pahasti kadoksissa. Todellista taitoa vaatii motivaation jatkuva ylläpitäminen korkealla tasolla.

Olen itse ollut aina motivoitunut liikkumaan ja urheilemaan. Olen innostunut eri lajeista nopeasti, ja usein kyllästynyt niistä vähintään yhtä nopeasti. Joidenkin lajien parissa ulkoinen motivaatio on ollut sisäistä suurempi, jolloin harjoittelu on hitaasti, mutta varmasti ajautunut pohjakosketukseen. Toisinaan voimakas ulkoinen motivaatio on johtanut myös sisäisen motivaation kehittymiseen ja aitoon haluun harjoitella myös vastoinkäymisiä kohdatessa.

Triathlonin alkutaipaleella ulkoinen motivaatio oli vahvimmin omaa harjoitteluani ohjaava tekijä. Tämä oli ihan luonnollistakin, sillä en ollut koskaan maantiepyöräillyt, en uinut kilpaa tai harrastanut mitään muutakaan kestävyysurheilua. En edes tiennyt miltä kestävyysurheiluharjoittelu tuntuu kun jo sovimme ystäväporukalla osallistuvamme Joroisten vuoden 2013 puolimatkalle.

Nopeasti kuitenkin huomasin kestävyysurheilun synnyttämän hyvänolontunteen harjoittelun jälkeen ja paremman jaksamisen arkielämässä. Nopea kehitys, parantuneet tekniikat ja harjoittelu ystävien kanssa alkoivat vahvistaa sisäistä motivaatiota. Lenkille oli ilo lähteä myös huonommalla säällä tai väsyneenä. Tiivistimme ryhmämme toimintaa ja aloimme sopia yhteistreenejä. Sosiaalinen lisä sekä lisää suunnattomasti harjoituskerran mielekkyyttää, myös lisää ripauksen ulkoista motivaatiota. Porukalla kun harjoittelee, niin ei viitsi tulla paikalle rapakunnossa, harjoittelematta, vain muiden vauhtia jarruttamaan.

Triathlon on siitä kiitollinen laji, että siinä on kolme osa-aluetta. Lisäksi on lukematon määrä muita lajeja ja niiden sovelluksia, jotka nopeuttavat kehittymistäsi myös triathleettina. Jos uiminen ei jostain syystä kiinnosta, voit painottaa lajeja, joissa koet olevasi motivoituneempi. Muutenkin suosittelisin triathleetteja suuntaamaan vaikeina aikoina harjoitteluaan omiin vahvuuksiin, jolloin motivaation pysyminen hyvällä tasolla on paljon todennäköisempää. Heikkouksia tulee toki harjoittaa ja monipuolinen osaaminen palkitaan maaliviivalla, mutta mitä jos motivaation heikkenemisen vuoksi et näe edes lähtöviivaa?

Vinkit motivaation kehittämiseen

Loppuun jaan vielä muutaman arvokkaimman vinkkini vahvan motivaation löytämiseksi:

• Tee yksilölajista joukkuelaji. Liity seuraan tai perusta oma treeniporukka.
• Keskity vaikeilla hetkillä vahvuuksiisi ja niihin osa-alueisiin, joissa sisäinen motivaatiosi on vahvin.
• Lisää hetkellisesti ulkoista motivaatiota. Aseta veto, tee julkinen tavoite tai haasta muita mukaan
• Aseta realistinen tavoite ja tee sitä kohti johdattava suunnitelma.
• Aina tavoitteellisen urheilijan harjoittelu ei ole hauskaa. Älä siitä huolimatta jätä harjoituksia välistä. Tee mieluummin tilannekartoitus ja muuta harjoittelua palkitsevampaan ja mielekkäämpään suuntaan.
• Tee harjoituksista mielenkiintoisia, vaihtelevia, kehittäviä ja palkitsevia.
•  Mittaa kehitystäsi säännöllisesti.

   
      Innokkaammille suosittelen jatkolukemiseksi kahta erinomaista urheilupsykologian kirjaa:

-
     - Matikka, Leena & Roos-Salmi, Martina (2012). Urheilupsykologian perusteet. Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 169, Tammerprint Oy, Tampere

     - Forssell, Christina (2012). Huipulle - Henkinen valmentautuminen urheilussa. Tietosanoma Oy

Urheilijan plasebo - Tieto ei ole luulon väärti

Herään taas jo kuukausia kestäneestä blogihorroksesta. Kuten ovat Kolmoisatleetitkin kevään myötä heränneet kohti uutta nousukuntoa. Uutta kilpailukautta.

Otsikon leikkisästi muokatun sananlaskun saattelemana sujahdan esittelemään päivän blogauksen aiheen. Tiedefriikkinä, tutkimuksiin tukeutuen, kirjoitan lumevaikutuksesta. Plasebon tehosta. Siitä, kuinka mieli muokkaa kehoa ja suoritusta uskomuksen pohjalta, ei todellisiin fysiologisiin vasteisiin tukeutuen.

Tarina: Richard Virenque, Tour de France 1998

"Tarkoitukseni oli ruiskuttaa sitä roskaa Richardin takamukseen tunti ennen lähtöä... ...Sopivana hetkenä annoin Virenquelle hänen pistoksensa. Tuona päivänä hän ajoi elämänsä aika-ajon sijoittuen toiseksi Ullrichin jälkeen. Saksalainen starttasi kolme minuuttia Richardin jälkeen ja saavutti hänet. Sen jälkeen kaksikko esitti unohtumattoman kaksinkamppailun aina maaliin saakka. "Herranjumala se tuntui hyvältä! Tuo aine oli aivan uskomatonta" hän huudahti. "Meidän pitää pysyä siinä." Hänen tuloksensa liittyi siihen maagisen kapseliin - mutta oli jotain, mitä hän ei tiedä, ellei lue tätä. Olin hankkiutunut eroon siitä mahtavasta aineesta ja vaihtanut sen pieneen määrään glukoosia. Mikään ei korvaa itseluottamusta."

-Willy Voet, fysioterapeutti

Virenque & Ullrich

 

Mikä plasebo?

Kyse on siis siitä, että ihminen toimii, niin kuin hän uskoo jonkin aineen tai hoidon pohjalta toimivansa. Lääketieteessä plasebo on laajalti tutkittu ja hyväksytty ilmiö, vaikka sen vaikutusmekanismeja ei täysin tunnettaisikaan. Näin on varsinkin silloin, kun mitattavaan asiaan liittyy subjektiivisuutta kuten esimerkiksi kipuun. Tyypillisessä, jonkin aineen tai menetelmän tehoaa mittaavassa tieteellisessä kokeessa, osa saa todellista vaikuttavaa ainetta ja osa vain luulee saavansa sellaista. Jos näiden kahden ryhmän tulokset eivät eroa toisistaan, voidaan suurella todennäköisyydellä sanoa, ettei tutkitulla aineella ole mitään todellista vaikutusta tutkittuun ominaisuuteen. Vaikutus on lumetta. Näin voi olla esimerkiksi homeopatian kohdalla, jonka hoitava teho perustuu täysin lumevaikutukseen eli vahvaan uskoon.

Punainen pilleri toimii stimulanttina, sininen rauhoittavana, Suuri paremmin kuin pieni. Kallis kapseli on tehokkaampi kuin halpa tabletti. Empaattisen  ja valloittavan lääkärin hoidot toimivat kylmän kalan vastaavia paremmin. Kyse on siis siitä, mikä ihmisten mielikuvissa tuntuu tehokkaalta.

Mutta mikä on urheilun, urheilijan suorituskyvyn ja lumevaikutuksen suhde? Mitä asiasta tiedetään? Voiko plasebolla olla jopa mahdollisuuksia käytännön sovellutuksiin kilpailuissa ja harjotteluissa?

Urheilijan plasebo

Urheilusuorituksen voi kuvitella olevan erittäin altis lumevaikutukselle, sillä jokainen kuntoilijakin varmasti tietää, miten maksimaalisen suorituksen saavuttaminen on yhtä mielen ja kehon taistelua. Taistelua, jossa pienikin lisäusko omaan tekemiseen voi auttaa ratkaisevan paljon.

Itse en voi lumevaikutusta tunnustaa havainneeni, mutta eipä sen huomaaminen ilman tarkkoja testausprotokolia onnistukaan. Aikoinaan söin jonkin aikaa beta-alaniinia lisäravinteena. Omalla kohdallani voisin uskoa, että aine on vahva ehdokas voimakkaan lumevaikutuksen perheeseen, sillä sen tehon tuntee! Aine nimittäin laittaa ihon kihelmöimään kutkuttavalla tavalla. Penkillä levytankoa puristaessa voi sitten palata tähän vaikutukseen mielessään ja miettiä: "jumalauta kun olikin päräyttävää ainetta!" Ja silloin painothan nousevat!

Plaseboilla onkin kiusattu tutkittavia monenlaisissa liikunnallista suorituskykyä mittaavissa kokeissa:

Valekofeiinia nauttineiden pyöräilijöiden aika-ajotulokset paranivat, vieläpä sitä enemmän mitä suuremman annoksen heidän väitettiin nauttineen. Oikeasti kofeiinia saaneet eivät pärjänneet yhtään lumeryhmää paremmin. Myös voimailulajien kohdalta on samankaltaisia tuloksia. On tosin myönnettävä, että monissa muissa kokeissa kofeiinilla on ollut todellisia suoritusta parantavia vaikutuksia.

Pyöräilijöillä testattiin, kuinka aika-ajosuorituksen aikana syödyt ravintolisät vaikuttivat tuloksiin. Myös makeutusaineilla energiavajettaan paikanneet paransivat suorituksiaan kontrolliryhmään verrattuna.

Myös doping-aineiden kohdalla on testattu plasebon tehoa. Klassisissa kokeissa voimailuharrastajille on syötetty sakariinia anabolisiksi steroideiksi naamioituina. Lumekäsittelyllä kyllästetyillä urheilijoilla voimailutulokset paranivat kontrolliryhmää enemmän. Tällaiset tulokset syövät pohjan urheilijoiden selityksiltä, kuinka valmentajat ovat syöttäneet kiellettyjä aineita salaa kärähtäneille urheilijoille. Näin toimiessaan valmentaja hukkaa lumevaikutuksen ja kielletyn aineen hyöty voi jäädä pieneksi. Miksi kukaan tekisi näin? Ikävä kyllä tutkimusetiikka estää suorittamasta kokeita, joissa dopingaineita syötetään urheilijoille näiden tietämättä. ;) Vasta silloin saataisiin tietää, mikä on doping-aineiden todellinen teho ilman mielen luomaa buustia.

Hiukan samasta tilanteesta oli kyse kokeessa, jossa urheilijat laitettiin ensin polkemaan oma maksimaalinen suoritus kuntopyörällä. Heti tämän jälkeen kokelaiden piti pyöräillä sama matka ja yrittää päästä mahdollisimman lähelle edellistä maksimia. Osalle kuitenkin huijattiin 2% todellista kovempi aika kuin todellisuudessa. Lume-ennätystä jahdanneet pystyivät psyykkaammaan itsensä huomattavasti kovempiin suorituksiin, kuin todellisia ennätyksiään jahdanneet. Tämä ei varsinaisesti ole plasebovaikutus, mutta kertoo mielen manipuloinnin tuottavan tulosta.

Vaikka urheijoista itsestäänkin valtaosa uskoo lumevaikutuksen tehoon ja kertoo kokeneensa uransa aikana plasebon voiman, ei tutkimustuloksista voi kuitenkaan vetää kovin lopullisia johtopäätöksiä. Vähäiset tieteellisesti dokumentoidut tapaukset ovat kaikki tapahtuneet harjoittelutilanteissa. Ei silloin, kun on ollut tosi kyseessä. Voi olla, että plasebovaikutukset haihtuvat olemattomiin kun panos on kova, kroppa ja mieli viritetty jo valmiiksi viulunkieleksi. Joka tapauksessa lumevaikutus voi olla urheilijan arjessa läsnä. Todistetusti.

Loppuun perseilen ja teen suomalaisille urheilupäättäjille ehdotuksen, jolla suomalainen arvokisamenestys saadaan taas uuteen kukoistukseen. Lanseeraan käänteisen DDR-menetelmän.

Suomi toteuttaa valtiollisen kusetuksen, jossa jo aiemmin mainiosti valelääkäreinä kunnostutuneet kaverit palkataan Olympiakomitean leipiin. Heidän tehtävänään on näyttää innostuneelta ja jakaa urheilijoille punaisia, suurikokoisia kapseleita, joiden sanotaan maksavan hunajaa. Lajista riippuen lääkkeen sanotaan tehostavan lajinomaista suorituskykyä ratkaisevan paljon taatakseen menestyksen. Ei riskiä, ei suurta vääryyttä. Emme me urheilijat ole niin fiksuja, että tällaisen salaliiton hoksaisimme?

Kolmoisatleetit hakevat tiimiinsä suvereeniin kusetukseen kykenevää epärehellisyyden perikuvaa lääkelaukkua kantamaan.

Lähteet:

Ariel, G. et al. (1972). Anabolic steroids: the physiological effects of placebos. Medicine and Science in Sports 4: 124-126.

Beedie, C.J. (2007). Placebo effects in competitive sport: Qualitative data. Journal of Sports Science and Medicine 6: 21-28.

Bérdi, M. et al. (2011) Placebo effects in sport and exercise - A Meta-Analysis. European Journal of Mental Health 6: 196–212.

ClarkV.R. et al. (2000). Placebo effect of carbohydrate feedings during a 40-km cycling time trial. Med Sci Sports Exerc. 32:1642-1647. 

Eichner, R.E. (2013). Placebos for Athletes: Do They Exist? If Not, Do They Work Anyway? Curr Sports Med Rep. 12:134-135.

Kalasountas. S. et al. (2007). The Effect of Placebo-Induced Changes in Expectancies on Maximal Force Production in College Students. Journal of Applied Sport Psychology 19: 116-124.

Lentillon, K.V. et al. (2010). Doping use among young elite cyclists: a qualitative psychosociological approach. Scand J Med Sci Sports 20: 336-345.

Maganaris, C.N. et al. (2000). Expectancy effects and strength training: do steroids make a difference? Sport psychologist 14: 272-278.

Trojian, T.H. et al. (2008). Placebo effect and athletes. Curr. Sports Med. Rep. 7: 214-217.