Tervehdys armoitetut lukijat!
Seuraavan muutaman kappaleen aikana perehdytän teidät omiin henkilökohtaisiin taustoihini ja pohdin triathlon-kisaan ilmoittautumisen motiiveitani. Ikää allekirjoittaneella on 25 vuotta. Tällä hetkellä opiskelen Helsingin yliopistossa ja maisterin paperit sujahtavat taskuun joskus tulevien vuosien kuluessa. Urheilun saralla suurimmat saavutukset ovat Hippokisojen hopeamitali hiihdosta alle 5-vuotiaiden sarjassa (olisin voittanut, mutta innostuspäissäni en tajunnut kääntyä kääntöpaikalla, vasta kannustusjoukkojen väkisin suoritettu 180 asteen suunnanvaihto palautti innokkaan hiihtäjän takaisin reitille) ja D-pojissa saavutettu lentopallon Tintti-turnauksen voitto. Arvokisamenestys on siis lähes verrattavissa suomalaisen kestävyysurheilun nykytasoon.
Lentopallon pelaamisen lopetin jo ala-asteella, eikä viikoittaisiin rutiineihini ole kuulunut ohjattua liikuntaa mitenkään mittavissa määrin sen jälkeenkään. Vuosien aikana on tullut välillä pelattua erilaisilla kaverikokoonpanoilla lentopalloa ja pesäpalloa, näiden merkitys tosin nykyiseen kestävyysurheilukuntoon on minimaalinen. Punttisalilla painoja on tullut kolisteltua säännöllisen epäsäännöllisesti lukioajoista lähtien. Sohvalta suoritettu urheilulajien seuraaminen on ollut huomattavasti lähempänä omaa arkea kuin niiden varsinainen, määrätietoinen harjoitteleminen. Kehoni massa on pyörinyt aina enemmän tai vähemmän siellä ylipainon puolella, joten tältäkin osalta lähtökohdat ovat kunnossa.
Viime keväänä koin kuitenkin pakottavaa tarvetta lähteä ulos juoksemaan ja suureksi ärsytyksekseni huomasin sen olevan vielä suuren yleisön muotilaji, melkein loppui se touhu siihen. Päätin kuitenkin jatkaa juoksentelua salitreenin ja aktiivisen opiskelijaelämän ohessa kanssajuoksijoista huolimatta. Tässä vaiheessa harjoittelu ei tähdännyt mihinkään, mikä suorastaan harmitti tavoitteita vaativaa luonnettani. Sitten, kuin salama kirkkaalta taivaalta, kesken heinäkuisen jalkapalloaiheisen kisastudiosaunaillan tarjoutui tilaisuus asettaa tavoitteet kerralla kohdalleen. Finntriathlon 2013 Joroisissa, tuolla merkittävässä maatalouspitäjässä ja Savon Pariisissa. Ilman hetkenkään epäilystä kättä päälle ja tavoitte oli selvä. Syksy meni vielä vähän miten meni, opiskelijariennot eivät ottaneet loppuakseen, mutta kestävyysurheilun siemen oli kylvetty.
Vuoden vaihtuessa treenit saivat kunnolla tulta alleen ja viikkotunteja kertyy tasaiseen tahtiin. Varusteita on hankittu myös luottokortti punaisena hehkuen, ja opiskelijallahan niihin riittää rahaa kuin maanviljelijällä mersuun, saavathan molemmat ihmisryhmät runsaasti taloudellista tukea yhteiskunnalta ja vielä lähes vastikkeetta, helppoa kuin heinän teko. Maaliskuun alkaessa myös flunssa on sairastettu, joten treenit jatkuvat entistä ehompana.
Tervetuloa matkalle kohti parempaa fyysistä ja henkistä kuntoa.
Pils, Miekon puolirautamies
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti