Edullinen harjoitusvastus: Elite Crono Fluid ElastoGel Trainer

Pohdin syksyllä pitkään seuraavaa harrastusinvestointiani. Opiskelijana sitä pitää vähän miettiä mihin rahansa sijoittaa. Vaihtoehtoina oli suksipaketti tai harjoitusvastus putkikamelin takarenkaalle. Koska talvi viivästyi ja lopulta ilmeisesti peruttiin kokonaan, päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Olin aiemmin testannut ainoastaan Tacx Satori–harjoitusvastusta, jonka lainasin paria treenikertaa varten kaverilta tammikuussa. Satori oli yllättävän maantiepyörämäinen tuntumaltaan, etenkin spinning-pyörään verrattuna. Testilenkkien ja säänäkymien yhteisvaikutuksesta tein tilauksen Wigglen nettikauppaan ja laitoin DHL:n miehet Eliten trainer-pakettia kuskaamaan.

Elite Crono Fluid Elastogel Trainer on saanut Wigglen arvioinneissa erinomaiset arvioinnit. Sivustolla kehutaan etenkin laitteen hiljaisuutta, vaihtamalla muuttuvaa vastusta sekä helppokäyttöisyyttä. Hintakin on huokea, joskaan mitään erikoisominaisuuksia ei harjoitusvastukseen sisälly. Tokihan tehomittari ja muut tilpehöörit olisivat mukavia lisäleluja, mutta opiskelijan tuloilla ja harrastuksen alkuvaiheissa pitää vähän pystyä hillitsemään kovimpia ostohaluja.

Paketti tuli kotiovelle noin viikossa ja puheet helposta asentamisesta pitivät paikkansa. Traineri oli iskussa kolmen pultin ruuvaamisen kuluttua. Mukana tullut ”taka-akseli” vaihtui alkuperäisen tilalle silmänräpäyksessä ja itse pyörän kiinnittäminen harjoitusvastukseen onnistuu sekunneissa. Mitään lisäosia kokoonpanon käyttöönottoon ei tarvita, mutta etupään korokepala lienee ihan paikallaan jos ei halua pinota klassikkokirjojaan eturenkaan alle ennen jokaista treeniä.

Pienestä flunssasta huolimatta nopea testipyörittely nosti hyvät fiilikset pintaan. Vempele on erittäin hiljainen ja tuntumaltaan kelvollinen. Tacx Satori tuntuu mielestäni maantiepyörämäisemmältä, mutta ei tämän tuntuma siitä juurikaan eroa. Satori puolestaan pitää huomattavasti kovempaa ääntä ja Satorin vaijerikäyttöinen vastussäätö on kökön tuntuinen Eliten systeemiin verrattuna. Eliteä omilla välityksillä polkiessani pienin vaihde tuntuu todella kevyeltä pyörittelyltä, mutta suurimmalla vaihteella voi polkea tiettyyn pisteeseen asti vaikka putkelta.

Nyt parin viikon ajelun jälkeen voin suositella kyseistä harjoitusvastusta varauksetta ainakin kaikille helppokäyttöistä perustraineria harkitseville.

Kiitämme:

+ Hiljainen ja miellyttävä äänimaisema

+ Sopii opiskelijoiden ja muiden köyhien budjettiin

+ Kätevä käyttää, maailman helpoin kasata

Moitimme:

- Karvalakki, ei lisävarusteita

Hankautuvia haaroja trainer-kollegoille, Matti

Triathlonkesä 2013, osa 2/2

Triathlonkesän kohokohta oli luonnollisesti Joroisten puolimatka. Viralliselta nimeltään Finntriathlon. Treeni oli kulkenut koko kevään ja kesän hyvin, mutta vielä noin kuukausi ennen Finntriathlonia olin suoraan sanottuna aika kauhuissani tulevasta koitoksesta. Kiskon onnistunut sprinttikilpailu lievitti jännitystä jonkin verran, mutta kaikkein eniten itseluottamusta kohotti koko treenikauden pisin ja reipashenkisin yhdistelmäharjoitus (uinti 1,5km, pyöräily 60km, juoksu 10km), jonka toteutimme Ilmarin kanssa Vantaan Kuusijärvellä kolmisen viikkoa ennen päätapahtumaa. Tuon mainion harjoituksen jälkeen tiesin selviäväni Joroisilla maaliin, kunhan en hölmöile tankkauksen kanssa tai sekoile itseäni pyöräosuudella ojan puolelle. Myös jonkunlainen luottamus kuuden tunnin alittamisesta hiipi puseroon, koska harjoitusvauhdit nousivat treenin koventuessa.

Joroisille lähdimme ajelemaan kilpailua edeltävänä aamuna. Matka Joroisille oli poliisiratsioineen, auton katsastuksineen ja sekavine huoltajineen niin mielenvikainen, että se ansaitsisi vähintään kolme omaa blogimerkintää. Siitä huolimatta hyppään nyt kyseisen matkan yli ja jatkan tarinaa suoraan Joroisten kilpailukansliasta.

Kilpailuinfo oli hyvä ja ohjeistus melko lailla selkä. Sen sijaan tuon kilpailua edeltävän päivän aikataulut olivat perjantaina käytävän sprinttikilpailun vuoksi epäedulliset puolimatkalaisia ajatellen. Vaihtoalueiden kamat sai viedä omille paikoilleen vasta illalla, joten alkuiltaan tuli tarpeetonta luppoaikaa ja sänkyyn pelkäämään meneminen siirtyi suunniteltua myöhemmäksi. Lopulta saimme kuitenkin pyörä- ja juoksuosuuksien omatoimisesti sata kertaa tarkastetut varusteet vaihtoalueille ja suuntasimme Mikkelin Cumulukseen nukkumaan.

Sain kilpailua edeltävänä yönä nukuttua ihan mukavasti 6-7 tuntia ja heräsin kohtalaisen virkeänä kilpailuaamuun. Aamupala oli mainio ja vaikka olen normaalisti huono aamusyöjä, sain ahdettua itseeni marjoja, jogurttia, karjalanpiirakkaa, sämpylän, mehua, vettä ja muistaakseni hyppysellisen kananmunaa sekä pekoniakin. Suunnitelmana oli syödä niin paljon kuin pakottamatta uppoaa ja selvitä sillä kilpailua edeltävät kolme tuntia. Uskalsin huuhdella aamupalan kupillisella kahvia ja kokonaisuutena aamupala oli erittäin onnistunut. Aamupalalla bongasin myös muutaman muun Joroisten kisaranneketta kädessään kantavan henkilön. Hotelliaamiaisen suosikikseni muodostui nuorehko kilpakumppani, joka sai alas ehkä kolme mansikkaa, kaksi mustikkaa, puoli kuppia kahvia ja lasin mehua. En ollut siis ilmeisesti ainoa, jota tuleva kilpailu jännitti.

Kilpailupaikalla treffattiin muiden kolmoisatleettien kanssa. Starttipaikalla meno oli jännittynyt ja odottava. Tarkastettiin poikien kanssa vielä pyörien valmistelu ja varusteet T1-pussista. Sitten märkäpuku päälle, nopea pulahdus ja starttia odottelemaan. Lämmittelyssä olin niin hermostunut, että vedin uimalasit päähän väärin päin ja huomasin kyseisen hölmöilyn vasta järvestä noustessani.

10.09 pamahti meidän ikäryhmän starttipistooli. Lähdin uimaan aivan peräporukoissa. Tuuli oli todella kova ja aallot nousivat korkeiksi varsinkin järven keskiosissa. En missään vaiheessa saanut uintia kunnolla liukumaan, mutta en antanut sen häiritä keskittymistä. Aallot tulivat todella epäsymmetrisesti ja ennalta arvaamattomasti. Pari kertaa vedin vähän vettä henkeen aallon noustessa juuri kun käännyin ottamaan happea. Pidin koko uimaosuuden ajan tasaista tahtia ja nousin vaihtoalueelle noin 41 minuutin uinnin päätteeksi. Ihan kelpo aika aallokkoisessa kelissä ja tarkkailevalla vauhdinjaolla.

Ensimmäinen vaihto oli aivan totaalista sekoilua ja hieromista. Koska en omistanut Joroisilla triathlonasua, jouduin vaihtamaan pyöräilyosuudelle sekä pyöräilyshortsit, että hihattoman yläosan. Yläosa oli niin kireä, että sen päälle saamiseen kului luultavasti parisen minuuttia. Numerolapun narut ei pysyneet kohmeisissa käsissä ja lapun kiinnittämiseen tuhrautui paljon arvokasta aikaa. Yhteensä vaihtoaika oli lähellä kahdeksaa minuuttia.

Pyöräily tuntui alussa yllättävän hyvältä ja huomasin nopeasti ajelevani jonkin verran kovempaa kuin mitä vauhdikkaimmillakaan harjoituslenkeillä. Nopeus vakiintui heti alussa 32–33 km/h tietämiin ja sykkeetkin näyttivät sopivilta (n. 150–160). Päätin ylläpitää saavutetun vauhdin ja toivoa, että vauhti kestää seuraavalle vaihtoalueelle saakka. Pyöräilyosuuden loppupuoliskolla jouduin oikaisemaan selkää melko usein ja aerobareilta ajaminen oli välillä selkäkivun vuoksi hankalaa. Mahaani pistelin pyöräilyn ja juoksun aikana yhden geelin puolen tunnin välein ja muuten reiluhkosti urheilujuomaa ja vettä. Tankkaussuunnitelma tuntuu nyt jälkeenpäinkin erittäin sopivalta, koska maha tuntui lähes koko kilpailun ajan melko hyvältä ja energiaa riitti tasaisesti aina kilpailun loppuun asti.

Juoksuosuudelle siirryttäessä varustesekoilu ei yltynyt yhtä pahaksi kuin ensimmäisellä vaihtoalueella. Siitä huolimatta vaihtoon tuhraantui 7–8 minuuttia, joka on triathlonasua käyttäviin kanssakilpailijoihin verrattuna aivan naurettavan paljon. Juoksu kulki heti alusta alkaen melko rennosti ja vauhti asettui heti ensimmäisillä kilometreillä noin 5.30/km tuntumaan. Uskoin jaksavani tuota vauhtia ehkä jopa maaliin asti, joten otin tavoitteeksi tehdä tasaisen varmoja 5.30/km alituksia kilpailun loppuun asti. Taktiikka oli toimiva, sillä viimeisillä kilometreillä sain vielä kiristettyä joitakin sekunteja pois ja viimeiset kaksi kilometriä olivat niukasti juoksuosuuteni nopeimmat.

Maaliin saavuin kaiken tämän jälkeen ajassa 5.36.

Maalialueella porsasteltiin Pekan ja Ilmun kanssa lakuja, sipsejä ja Coca-Colaa niin paljon kuin maha antoi periksi. Tavoite oli saavutettu ja fiilis varsin mahtava!

Kokonaisuudessaan Finntriathlon 2013 oli aivan upeasti järjestetty kilpailu ja perjantain aikatauluja lukuun ottamatta järjestelyt pelasivat vähintäänkin kiitettävästi. Ei siis mikään ihme, että tässä triathlonbuumissa Finntriathlon 2014 myytiin loppuun alle 30 tunnissa. Team Kolmoisatleeteista osallistumisoikeuden vuodelle 2014 ehti lunastaa 11 urheilijaa!

Kuvassa Pekka, minä ja Ilmari ennen starttia. Jukka lienee metsässä jännäpissalla?