Treeniä Afrikan auringon alla

Biologian opintoni veivät minut Tammi-maaliskuussa keskelle trooppista Afrikkaa. Taitavuorille Etelä-Keniaan. Kahden kuukauden ajanjakso on pitkä, sen osuessa keskelle peruskuntoa kasvattavaa talvikautta, joten treenaamisen oli onnistuttava myös noissa haastavissa oloissa.

Näissä maisemissa!

Haastavaa treenaaminen todellakin oli. Lämpötila oli päivisin 30 asteen hikisemmällä puolella varjossakin ja korkealla taivaalla huiteleva aurinko poltti päälakea. Pimeinä vuorokauden jaksoina taas pimeät ja tuntemattomat tiet eivät liiemmin houkutelleet. Helpotusta harjoitteluun ei myöskään tuonut maasto, joka vuoristossa ei tasamaan käsitettä tuntenut. Lenkit olivat aina alamäkeen lompsimista tai kitkerää ylämäen voittamista metri metriltä. Uimaan pääsin kerran upealla kraaterijärvellä ja lopulta muutamana päivänä Intian valtameren hohtavan valkoisilla rannoilla.

Treenin rungoksi muodostuikin maastopyöräily Taitan pölyisillä ja mutkaisilla teillä. Yliopiston kenttäaseman pyörät joutuivatkin melkoiseen kuritukseen kun treenipäivän kaavaksi muodostui seuraava: aamulla pyörän selkään ja pomppuisia hiekkateitä kohti tutkimuskallioitani Ngangao-vuoren päällä. Nousumetrejä noin 500 ja aikaa uhrautui tunnin verran. Tuntiin ei ainuttakaan tasaista tai laskevaa pätkää. Raastavaa ylämäkeä mäen jälkeen. Kunnon stratti siis päivälle. Työpäivä, 6-8h kallioilla kiipeilyä, jonka jälkeen viilentävänä ja adrenaliinia nostattava pomppuinen, mutta valloittavan vauhdikas alamäkiajo! Melko makeaa touhua ohitella hitaampia autoja ja moottoripyöriä, toimia teiden kuninkaana ;)

Yksi poseeraus toimistoltakin

Juoksut jäivät selvästi vähemmälle kuin normaalitilanteessa. Yhtäkään pitkää lenkkiä en päässyt koko aikana tekemään  kovien olosuhteiden takia, mutta uskon sademetsissä ja kalliolla, tuntikausien vaeltelun käyneen kestävyysharjoittelusta.

Suunnitelmallista? Ei. Hauskaa ja tehokasta(kin)? Kyllä! Silti melkoisen mukavaa oli juosta maaliskuun keväisinä päivinä lenkkiä Espoon lähiöissä ilman, että kukaan huutelee "Mzungu!", kukaan ei yritä myydä sinulle moottoripyöräkyytiä kotiin, eikä jaloissa pyöri satamäärin lapsia, vuohia ja kanoja. Espoolainen idyli ;)

Ekä suurimpia ongelmia oli kuitenkin ravinto. Proteiinin saanti oli hankalaa ja säännöllinen, tiivis ruokailurytmi vain unelmaa. Asema toki tarjosi meillä hyvän aamiaisen ja maittavan illallisen, mutta tuhansia kaloreita päivässä kuluttavalle muodostui krooninen nälkä. Paino onneksi tuntuu pysyneen entisellään, ja varsinkin jalkojen voimatasot yllättävän hyvinä. En siis syönyt lihaksiani tuolla nälän mantereella. Taitavuoret Kenian ruoka-aittana ravitsivat meidät länkkäritkin riittävästi.

Eläimet tekevät Afrikasta Afrikan. Keniasta Kenian. Tämän kissan kanssa
en ikävä kyllä päässyt juoksunopeuttani mittaamaan.

Kun työt Taitalla oli tehty, seurasi matkan vapaamuotoisemmat osuudet. Tuntien uiskentelut koralliriutoilla, yöt savannilla, vaaralliset kohtaammiset puhveleiden kanssa ja lopulta korkean paikan leiri. Mt Kenya!

Fyysiikkaansa pääsi testaamaan neljän päivän vaelluksella kohti viittä tonnia. Testamaan kehoaan ohuella ilmalla ja pitkillä nousuilla. Vuoristotaudilta vältyttiin ja talven syvimmät lumet koettiin. Paremmat hiihtokelit keniassa oli kuin huhupuheiden perusteella täällä Kotisuomessa.

Henkisesti lepäsin. Koko matka oli yhtä sielunhoitoa, jos sielua nyt ateistina ylipäätänsä omistan ;) Takaisin Suomeen palasin varmasti akut täynnä virtaa, ja kyllä treeni onkin todella maistunut. Taas kaavamaisena ja suunnitelmallisena. Tavoitteellisena.

-Pekka