Espoon Rantamaraton oli urheiluvuoden 2013 toinen päätapahtumani Joroisten Finntriathlonin ohessa. Aiemmin pohjalla oli Helsinki City Maratonin 3:39 paria vuotta aiemmin. Minimitavoitteena oli tietysti pistää Espoon raskaasta radasta huolimatta ennätykset uusiksi, mutta mielessä kiehtovasti kujertelli maksimionnistumisella 3:30 alitus.
Valmistautuminen ei tähänkään kisaan sujunut lähellekään optimaalisesti. Palasin Kilpisjärvi-Norja -turneelta vasta paria viikkoa aiemmin ja juokseminen ei ollut tuntureilla ja jäätiköillä se ensimmäinen asia mielessä. Tiesin kyllä, että vaellukset ja harvat kovemmat treenit ovat pitäneet peruskuntoa yllä, mutta kisäkunto oli täysi arvoitus. Päälle iski vielä pieni taudinpoikanen, joka kaatoi tälle maratonille tähdänneen Rantapantterin huoltomieheksi radan varteen. Omalla kohdalla tauti ei äitynyt pientä pelottelua kummemmaksi. Silti pieni räkäisyys ja paine keuhkoissa ei mitenkään lisännyt itsevarmuutta lähtölaukauksen kajahtaessa.
Espoon reitti on varmasti yksi Suomen maratonkatraan hienoimmista. Alkupuolisko kaartelee Otaniemestä startaten Keski-Espoossa keskuspuiston laitamia nuoleskellen. Lopulta Kivenlahdessa reitti saavuttaa marantonin nimen lupaileman rantaviivan, jota reitti seurailee oikeastaan koko loppumatkat aina takaisin Otaniemeen asti. Reitti on raskas. Alusta on lähes kokonaan soraa, joka tietysti säästää juoksijan jalkoja, mutta voi syödä myös hitusen aikaa. Lisäksi reitille on suotu muutama todella hapottava mäki, joita en varmasti itsekään malttanut laahustaa asiaankuuluvalla hitaudella.
 |
| Espoon Rantamaratonin reitti kartalla |
Lähtöviivalle asti olo oli heikko. Kaikki paska kaikkosi kropasta kuitenkin jo ensi askelten jymähtäessä Otaniemen tantereeseen ja mielialakin nousi huippuunsa. Tunsin heti, että tänään lähtee!
Puoleen väliin asti juoksin alle 48min kymppejä. Eli aikaa sinne hiukan 3:20 huonommalle puolelle. Ohitin kymmenittäin juoksijoita erityisesti alamäissä, ja ihmettelin kuinka hemmetin huonoja alamäkijuoksijoita tässä maassa sikiää :D
Puolenvälin jälkeen alkoivat ensimmäiset tuntemuksen matkan kovasta vauhdista ja laskin hiukan vauhtia. Seuraavaan kymppiin kului vajaat 50min. Huoltomies Ranta voisi kirjoittaa oman blogauksensa ensiluokkaiseisesta huoltomiestyöskentelystä, mutta vajaat kolmenkympin kohdalla tavoitin rengasta vaihtaneen ja eksyneen Rantapantterin. Geelitäydennystä namaan ja kohti viimeistä tuskaista kymppiä. Välillä katkeamisen pelko alkoi jo hiipimään puseroon, mutta jutustelu Matin ja muiden kilpailijoiden kanssa pitivät katkeamisen ja henkiset krampit loitolla. Alkumatkasta ohittamani Fc Hongan Mika Lehkosuokin pääsi painelemaan paremmalla vauhdinjaella ohi ja karkuun.
Puolenvälin jälkeen alkoivat ensimmäiset tuntemuksen matkan kovasta vauhdista ja laskin hiukan vauhtia. Seuraavaan kymppiin kului vajaat 50min. Huoltomies Ranta voisi kirjoittaa oman blogauksensa ensiluokkaiseisesta huoltomiestyöskentelystä, mutta vajaat kolmenkympin kohdalla tavoitin rengasta vaihtaneen ja eksyneen Rantapantterin. Geelitäydennystä namaan ja kohti viimeistä tuskaista kymppiä. Välillä katkeamisen pelko alkoi jo hiipimään puseroon, mutta jutustelu Matin ja muiden kilpailijoiden kanssa pitivät katkeamisen ja henkiset krampit loitolla. Alkumatkasta ohittamani Fc Hongan Mika Lehkosuokin pääsi painelemaan paremmalla vauhdinjaella ohi ja karkuun.
Lähelle maaliviivaa pääsinkin ennen kuin noutaja alkoi hivuttaa kalman käsiä kurkulleni. Viimeisillä kilometreillä oli pakko hiljentää rajusti vauhtia, jotta krampit pysyivät loitolla. Autolleen kadonnut huoltomieskin tiesi, että 3:30 haamuraja alkaa liusumaan otteesta samaa vauhtia juoksijan hämärtyvän katseen kanssa.
Taistelua, taistelua ja taistelua. Tietoisuus maaliviivasta kuitenkin piti jalat edes jonkinlaisessa juoksuliikkeessä ja Otaniemen juoksurata saavutettiin kunniallisella tyylillä. Ja se aika... Perkele, se aika pääsi lipsahtamaan juuri 3:30 huonommalle puolelle. 3:30:35. Hiukan kismitti. Vain hiukan.
Juoksu kulki silti reilusti paremmin, mitä vielä kilpailuaamuna odotin tai edes haaveilin. Kyllä se kunto siellä oli, vaikka jonnekin hermoston syövereihin olinkin sen piilottanut. Kilpailu oli järjestetty hienosti ja se oli elämys. Mainio syksyinen juoksuelämys. Tämän elämyksen koettuani, voinkin jo kaavailla seuraavalle syksylle Vantaan maratonia sen huomattavasti Espoota nopeammalle radalle. Laitetaan jo tässä vaiheessa 3:15 kovaksi tavoitteeksi :)
Juoksu kulki silti reilusti paremmin, mitä vielä kilpailuaamuna odotin tai edes haaveilin. Kyllä se kunto siellä oli, vaikka jonnekin hermoston syövereihin olinkin sen piilottanut. Kilpailu oli järjestetty hienosti ja se oli elämys. Mainio syksyinen juoksuelämys. Tämän elämyksen koettuani, voinkin jo kaavailla seuraavalle syksylle Vantaan maratonia sen huomattavasti Espoota nopeammalle radalle. Laitetaan jo tässä vaiheessa 3:15 kovaksi tavoitteeksi :)
Alla vielä kuvassa Sporttrackerin mittaamia vauhteja. Loppuajasta ei kannata välittää, sillä maalissa jouduin keräilemään itseäni kentän pinnassa jonnin verran, ennen kuin puhelimen pystyi pysäyttämään. Palkeista havainnollistuu hienosti vauhdin hiipuminen ja lopun täysi seinä.
 |
| Vauhteja. Klikkaa isommaksi. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti