Tuusulanjärven
kisapäivän sää oli mainio. Tuulta oli jonkin verran, mutta ei kohtuuttomasti.
Aurinko paistoi ja lämpömittari pyöri 15 asteen nurkilla. Olin asettanut
keskivauhdiksi 5.13/km, joka onnistuessaan johtaisi 1.4-alkuiseen loppuaikaan. Uskoin tahdin olevan toteutettavissa, vaikka
viimeiset 3 viikkoa ennen kisoja menivätkin melko lailla mainiosti pyllylleen.
Alun maasto
oli helppoa. Vauhti tuntui kevyeltä ja menohaluja oli niin paljon, että jouduin
hillitsemään itseäni aika tavalla. Sain hyviä selkiä ensimmäisen puoliskon
aikana ja tasaisen vauhdin ylläpito oli helppoa sykemittarin tahtiominaisuuden
hetkellisestä sekoilusta huolimatta. Ekan kympin kilometrit osuivat haarukkaan
5.05–5.18, olin aikataulussa.
Tuusulanjärven puolimaratonin syke- ja tahtikäyrät. Poikkeuksellisen tasaista tekemistä aiempiin puolimatkassa katkeamisiini verrattuna.
Puolivälin
jälkeen maasto kuitenkin muuttui yllättävän paljon raskaammaksi ja tuuli
kääntyi vastaiseksi. Vatsa alkoi krampata ja kylkeä pisti kiukkuisesti. Vaikka
ensimmäinen kymppi oli todella helppo, alkoi puolivälin jälkeen tuntua
yllättävän pahalta. Tuntui, että joudun antamaan vauhdissa melko paljon
periksi, mutta nyt kaavioita tarkastellessa vauhti näyttääkin pysyneen melko
lähellä tavoitetta. Hitaimmatkin kilometrit ovat olleet vain korkeintaan 6
sekuntia tavoitetahtia hitaampia.
Viimeiset
viisi kilometriä tultiinkin sitten suoraan sanottuna väkisin. Elättelin
toiveita 1.50 alituksesta, mutta lopun jyrkät ja pitkät ylämäet pistivät kyllä
mielen koville. Tiesin tavoitteen olevan lähellä, joten tein kaikkeni, että
vauhti pysyi mahdollisimman kovana. Ylämäissä menin sen minkä pystyin ja
alamäissä koetin ottaa ylämäissä syntynyttä tappiota kiinni. Sykekäyrä ja tahti
pysyivät tilastojen mukaan loppuun asti tasaisina, joten minkäänlaisesta
katkeamisesta ei voida puhua, vaikka viimeiset kilometrit mentiinkin aika
pimeissä tunnelmissa. Siinä mielessä vauhdinjako oli erittäin onnistunut.
Mutta perkele 18 sekuntia painuttiin yli tavoiteajan 1.50. Oma sykemittari näytti matkaksi 110 metriä enemmän kuin virallinen mittaus ja oman sykemittarin mukaan alitin 1.50 muutaman sekunnin turvin. Virallinen ajanotto on kuitenkin armoton, tulos 1.50.18.
Pitää
kuitenkin olla tyytyväinen, kun ennätys parani viime vuodesta 6 minuuttia,
vaikka kausi on vasta alussa, viimeistely ei ollut kovin optimaalinen ja
reittikin oli edellistä ennätysjuoksua haastavampi. Joroisilla aion kyllä
napata 1.4-alkuisen osuusajan juoksusta. Sen uskallan tässä luvata.
Tuusulanjärven puolimaraton 26.4.2014 kilometri kilometriltä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti