Henkinen valmentautuminen urheilussa – Motivaatio

Miksi treenaan triathlonia? Miksi jaksan lähteä harjoittelemaan huonollakin säällä? Miksi kulutan aikaani lukemalla triathlon-aiheista kirjallisuutta? Miksi muutan muitakin elämäni osa-alueita sellaiseen suuntaan, että suoritukset triathlonin parissa olisivat mahdollisimman hyviä?

Vastaus on motivaatio.

Motivaatio on toimintaa ohjaava halu. Omassa tapauksessani halu urheilla, halu kilpailla, halu kehittyä fyysisesti, halu elää terveellisesti ja halu osallistua sosiaaliseen liikkumiseen. Triathlonin lisäksi myös moni muu laji voisi tyydyttää nämä halut ja on aiemmin tyydyttänytkin. Mutta tällä hetkellä motivaatio juuri triathlon-harjoitteluun on korkealla ja tähän on monia suoria ja epäsuoria syitä.

Joka tapauksessa voidaan ajatella, että motivaatio on se voima, joka saa meidät jatkuvasti harjoittelemaan vastoinkäymisistä huolimatta. Motivaatio mahdollistaa jatkuvuuden. Motivaatio myös ohjaa harjoittelun ulkopuolista elämäämme sellaiseksi, että saavuttaisimme haluamamme tavoitteet tahtomassamme lajissa.

Sisäinen ja ulkoinen motivaatio

Sisäinen motivaatio ohjaa toiminnan itsensä vuoksi. Vanhan sisäisen motivaation omaavat triathleetit ovat tunnollisia harjoittelijoita ja nauttivat harjoittelusta myös vastoinkäymisiä kohdatessaan. Sisäisesti motivoitunut urheilija ei metsästä pikavoittoja ja jatkuvaa urheilusta saamaansa nautintoa. Sisäisesti motivoitunut urheilija on sitoutunut tekemään arkielämän valintoja, jotka edesauttavat menestymistä urheilun parissa. Voimakas sisäinen motivaatio voi kuitenkin ohjata myös yliharjoitteluun, harjoitteluun sairaana ja sitä kautta tarpeettomiin loukkaantumisiin

Ulkoisesti motivoitunut urheilija urheilee erilaisten palkkioiden ja pakotteiden ohjaamana. Amatööritriathleetille tällaisia voisivat olla esimerkiksi ryhmän paine, positiivinen julkisuus tai komeampi fysiikka. Tällöin kuitenkin toiminta on ulkopuolelta kontrolloitua, eikä vastaa urheilijan omia hyvinvointivaatimuksia. Kaikki edellä mainitut ulkoisen motivaation lähteet ovat tehokkaita lyhyellä aikavälillä, mutta tuloksellinen, pitkäjänteinen ja johdonmukainen harjoittelu vaatii myös sisäisen motivaation syntymisen lajia kohtaan.

Tehtävä- ja minäsuuntautuminen

Toiset saavat tyydytystä onnistuneesta suorituksesta, toiset taas kilpakumppanien voittamisesta. Ensimmäistä ohjaa tehtäväsuuntautuminen ja jälkimmäistä minäsuuntautuminen. Tehtäväsuuntautunut urheilija keskittyy kehittämään omaa suoritustaan, rikkomaan omat ennätyksensä ja tekemään oman henkilökohtaisen parhaansa. Minäsuuntautunut urheilija pyrkii voittamaan kilpakumppaninsa ja saavuttamaan mahdollisimman hyvän suorituksen mahdollisimman vähäisellä harjoittelulla. Minäsuuntautuneelle urheilijalle on ominaista liian helppojen tai liian vaikeiden harjoitteiden ja kilpailujen valitseminen, jolloin lopputulos on jo ennalta joko erinomainen tai etukäteen epäonnistunut.

On helppo sanoa, että amatööritriathlon vaatii ennen kaikkea tehtäväsuuntautunutta asennetta ja runsaasti vahvaa sisäistä motivaatiota. Itsensä vertailu kanssakilpailijoihin, on amatööritasolla hankalaa. Omia harjoittelukavereita lukuun ottamatta. Kovinkaan paljon rahaa, mainetta ja kunniaakaan ei ole amatöörikilpailijalle tarjolle. Eikä myöskään niin voimakasta epäonnistumisesta johtuvaa häpeää, jonka vuoksi kannattaisi tuhlata aikaansa tuntikausia lajin parissa, joka ei tuota henkilökohtaista nautintoa.

Olet itsesi valmentaja, valmenna siis viisaasti

Missä tahansa lajissa motivaatioilmaston luomisen suurin vastuu lienee valmentajalla ja urheilijalla itsellään. Jos olet amatööritriathleetti, olet luultavasti sekä urheilija, että valmentaja. Olet siis 110-prosenttisesti vastuussa omasta motivaatiostasi.

Vaikka usein ihmiset jaetaan motivoituneihin ja motivoitumattomiin, ei motivaatio ole mikään paikallaan oleva, syntymässä määräytyvä ominaisuus. Motivaatio elää valitsemamme lajin mukana ja heikkenee tai vahvistuu tekemiemme valintojen seurauksena. Joinakin hetkinä sitä on äärimmäisen motivoitunut, kun taas joskus motivaatio tuntuu olevan pahasti kadoksissa. Todellista taitoa vaatii motivaation jatkuva ylläpitäminen korkealla tasolla.

Olen itse ollut aina motivoitunut liikkumaan ja urheilemaan. Olen innostunut eri lajeista nopeasti, ja usein kyllästynyt niistä vähintään yhtä nopeasti. Joidenkin lajien parissa ulkoinen motivaatio on ollut sisäistä suurempi, jolloin harjoittelu on hitaasti, mutta varmasti ajautunut pohjakosketukseen. Toisinaan voimakas ulkoinen motivaatio on johtanut myös sisäisen motivaation kehittymiseen ja aitoon haluun harjoitella myös vastoinkäymisiä kohdatessa.

Triathlonin alkutaipaleella ulkoinen motivaatio oli vahvimmin omaa harjoitteluani ohjaava tekijä. Tämä oli ihan luonnollistakin, sillä en ollut koskaan maantiepyöräillyt, en uinut kilpaa tai harrastanut mitään muutakaan kestävyysurheilua. En edes tiennyt miltä kestävyysurheiluharjoittelu tuntuu kun jo sovimme ystäväporukalla osallistuvamme Joroisten vuoden 2013 puolimatkalle.

Nopeasti kuitenkin huomasin kestävyysurheilun synnyttämän hyvänolontunteen harjoittelun jälkeen ja paremman jaksamisen arkielämässä. Nopea kehitys, parantuneet tekniikat ja harjoittelu ystävien kanssa alkoivat vahvistaa sisäistä motivaatiota. Lenkille oli ilo lähteä myös huonommalla säällä tai väsyneenä. Tiivistimme ryhmämme toimintaa ja aloimme sopia yhteistreenejä. Sosiaalinen lisä sekä lisää suunnattomasti harjoituskerran mielekkyyttää, myös lisää ripauksen ulkoista motivaatiota. Porukalla kun harjoittelee, niin ei viitsi tulla paikalle rapakunnossa, harjoittelematta, vain muiden vauhtia jarruttamaan.

Triathlon on siitä kiitollinen laji, että siinä on kolme osa-aluetta. Lisäksi on lukematon määrä muita lajeja ja niiden sovelluksia, jotka nopeuttavat kehittymistäsi myös triathleettina. Jos uiminen ei jostain syystä kiinnosta, voit painottaa lajeja, joissa koet olevasi motivoituneempi. Muutenkin suosittelisin triathleetteja suuntaamaan vaikeina aikoina harjoitteluaan omiin vahvuuksiin, jolloin motivaation pysyminen hyvällä tasolla on paljon todennäköisempää. Heikkouksia tulee toki harjoittaa ja monipuolinen osaaminen palkitaan maaliviivalla, mutta mitä jos motivaation heikkenemisen vuoksi et näe edes lähtöviivaa?

Vinkit motivaation kehittämiseen

Loppuun jaan vielä muutaman arvokkaimman vinkkini vahvan motivaation löytämiseksi:

• Tee yksilölajista joukkuelaji. Liity seuraan tai perusta oma treeniporukka.
• Keskity vaikeilla hetkillä vahvuuksiisi ja niihin osa-alueisiin, joissa sisäinen motivaatiosi on vahvin.
• Lisää hetkellisesti ulkoista motivaatiota. Aseta veto, tee julkinen tavoite tai haasta muita mukaan
• Aseta realistinen tavoite ja tee sitä kohti johdattava suunnitelma.
• Aina tavoitteellisen urheilijan harjoittelu ei ole hauskaa. Älä siitä huolimatta jätä harjoituksia välistä. Tee mieluummin tilannekartoitus ja muuta harjoittelua palkitsevampaan ja mielekkäämpään suuntaan.
• Tee harjoituksista mielenkiintoisia, vaihtelevia, kehittäviä ja palkitsevia.
•  Mittaa kehitystäsi säännöllisesti.

   
      Innokkaammille suosittelen jatkolukemiseksi kahta erinomaista urheilupsykologian kirjaa:

-
     - Matikka, Leena & Roos-Salmi, Martina (2012). Urheilupsykologian perusteet. Liikuntatieteellisen Seuran julkaisu nro 169, Tammerprint Oy, Tampere

     - Forssell, Christina (2012). Huipulle - Henkinen valmentautuminen urheilussa. Tietosanoma Oy

Urheilijan plasebo - Tieto ei ole luulon väärti

Herään taas jo kuukausia kestäneestä blogihorroksesta. Kuten ovat Kolmoisatleetitkin kevään myötä heränneet kohti uutta nousukuntoa. Uutta kilpailukautta.

Otsikon leikkisästi muokatun sananlaskun saattelemana sujahdan esittelemään päivän blogauksen aiheen. Tiedefriikkinä, tutkimuksiin tukeutuen, kirjoitan lumevaikutuksesta. Plasebon tehosta. Siitä, kuinka mieli muokkaa kehoa ja suoritusta uskomuksen pohjalta, ei todellisiin fysiologisiin vasteisiin tukeutuen.

Tarina: Richard Virenque, Tour de France 1998

"Tarkoitukseni oli ruiskuttaa sitä roskaa Richardin takamukseen tunti ennen lähtöä... ...Sopivana hetkenä annoin Virenquelle hänen pistoksensa. Tuona päivänä hän ajoi elämänsä aika-ajon sijoittuen toiseksi Ullrichin jälkeen. Saksalainen starttasi kolme minuuttia Richardin jälkeen ja saavutti hänet. Sen jälkeen kaksikko esitti unohtumattoman kaksinkamppailun aina maaliin saakka. "Herranjumala se tuntui hyvältä! Tuo aine oli aivan uskomatonta" hän huudahti. "Meidän pitää pysyä siinä." Hänen tuloksensa liittyi siihen maagisen kapseliin - mutta oli jotain, mitä hän ei tiedä, ellei lue tätä. Olin hankkiutunut eroon siitä mahtavasta aineesta ja vaihtanut sen pieneen määrään glukoosia. Mikään ei korvaa itseluottamusta."

-Willy Voet, fysioterapeutti

Virenque & Ullrich

 

Mikä plasebo?

Kyse on siis siitä, että ihminen toimii, niin kuin hän uskoo jonkin aineen tai hoidon pohjalta toimivansa. Lääketieteessä plasebo on laajalti tutkittu ja hyväksytty ilmiö, vaikka sen vaikutusmekanismeja ei täysin tunnettaisikaan. Näin on varsinkin silloin, kun mitattavaan asiaan liittyy subjektiivisuutta kuten esimerkiksi kipuun. Tyypillisessä, jonkin aineen tai menetelmän tehoaa mittaavassa tieteellisessä kokeessa, osa saa todellista vaikuttavaa ainetta ja osa vain luulee saavansa sellaista. Jos näiden kahden ryhmän tulokset eivät eroa toisistaan, voidaan suurella todennäköisyydellä sanoa, ettei tutkitulla aineella ole mitään todellista vaikutusta tutkittuun ominaisuuteen. Vaikutus on lumetta. Näin voi olla esimerkiksi homeopatian kohdalla, jonka hoitava teho perustuu täysin lumevaikutukseen eli vahvaan uskoon.

Punainen pilleri toimii stimulanttina, sininen rauhoittavana, Suuri paremmin kuin pieni. Kallis kapseli on tehokkaampi kuin halpa tabletti. Empaattisen  ja valloittavan lääkärin hoidot toimivat kylmän kalan vastaavia paremmin. Kyse on siis siitä, mikä ihmisten mielikuvissa tuntuu tehokkaalta.

Mutta mikä on urheilun, urheilijan suorituskyvyn ja lumevaikutuksen suhde? Mitä asiasta tiedetään? Voiko plasebolla olla jopa mahdollisuuksia käytännön sovellutuksiin kilpailuissa ja harjotteluissa?

Urheilijan plasebo

Urheilusuorituksen voi kuvitella olevan erittäin altis lumevaikutukselle, sillä jokainen kuntoilijakin varmasti tietää, miten maksimaalisen suorituksen saavuttaminen on yhtä mielen ja kehon taistelua. Taistelua, jossa pienikin lisäusko omaan tekemiseen voi auttaa ratkaisevan paljon.

Itse en voi lumevaikutusta tunnustaa havainneeni, mutta eipä sen huomaaminen ilman tarkkoja testausprotokolia onnistukaan. Aikoinaan söin jonkin aikaa beta-alaniinia lisäravinteena. Omalla kohdallani voisin uskoa, että aine on vahva ehdokas voimakkaan lumevaikutuksen perheeseen, sillä sen tehon tuntee! Aine nimittäin laittaa ihon kihelmöimään kutkuttavalla tavalla. Penkillä levytankoa puristaessa voi sitten palata tähän vaikutukseen mielessään ja miettiä: "jumalauta kun olikin päräyttävää ainetta!" Ja silloin painothan nousevat!

Plaseboilla onkin kiusattu tutkittavia monenlaisissa liikunnallista suorituskykyä mittaavissa kokeissa:

Valekofeiinia nauttineiden pyöräilijöiden aika-ajotulokset paranivat, vieläpä sitä enemmän mitä suuremman annoksen heidän väitettiin nauttineen. Oikeasti kofeiinia saaneet eivät pärjänneet yhtään lumeryhmää paremmin. Myös voimailulajien kohdalta on samankaltaisia tuloksia. On tosin myönnettävä, että monissa muissa kokeissa kofeiinilla on ollut todellisia suoritusta parantavia vaikutuksia.

Pyöräilijöillä testattiin, kuinka aika-ajosuorituksen aikana syödyt ravintolisät vaikuttivat tuloksiin. Myös makeutusaineilla energiavajettaan paikanneet paransivat suorituksiaan kontrolliryhmään verrattuna.

Myös doping-aineiden kohdalla on testattu plasebon tehoa. Klassisissa kokeissa voimailuharrastajille on syötetty sakariinia anabolisiksi steroideiksi naamioituina. Lumekäsittelyllä kyllästetyillä urheilijoilla voimailutulokset paranivat kontrolliryhmää enemmän. Tällaiset tulokset syövät pohjan urheilijoiden selityksiltä, kuinka valmentajat ovat syöttäneet kiellettyjä aineita salaa kärähtäneille urheilijoille. Näin toimiessaan valmentaja hukkaa lumevaikutuksen ja kielletyn aineen hyöty voi jäädä pieneksi. Miksi kukaan tekisi näin? Ikävä kyllä tutkimusetiikka estää suorittamasta kokeita, joissa dopingaineita syötetään urheilijoille näiden tietämättä. ;) Vasta silloin saataisiin tietää, mikä on doping-aineiden todellinen teho ilman mielen luomaa buustia.

Hiukan samasta tilanteesta oli kyse kokeessa, jossa urheilijat laitettiin ensin polkemaan oma maksimaalinen suoritus kuntopyörällä. Heti tämän jälkeen kokelaiden piti pyöräillä sama matka ja yrittää päästä mahdollisimman lähelle edellistä maksimia. Osalle kuitenkin huijattiin 2% todellista kovempi aika kuin todellisuudessa. Lume-ennätystä jahdanneet pystyivät psyykkaammaan itsensä huomattavasti kovempiin suorituksiin, kuin todellisia ennätyksiään jahdanneet. Tämä ei varsinaisesti ole plasebovaikutus, mutta kertoo mielen manipuloinnin tuottavan tulosta.

Vaikka urheijoista itsestäänkin valtaosa uskoo lumevaikutuksen tehoon ja kertoo kokeneensa uransa aikana plasebon voiman, ei tutkimustuloksista voi kuitenkaan vetää kovin lopullisia johtopäätöksiä. Vähäiset tieteellisesti dokumentoidut tapaukset ovat kaikki tapahtuneet harjoittelutilanteissa. Ei silloin, kun on ollut tosi kyseessä. Voi olla, että plasebovaikutukset haihtuvat olemattomiin kun panos on kova, kroppa ja mieli viritetty jo valmiiksi viulunkieleksi. Joka tapauksessa lumevaikutus voi olla urheilijan arjessa läsnä. Todistetusti.

Loppuun perseilen ja teen suomalaisille urheilupäättäjille ehdotuksen, jolla suomalainen arvokisamenestys saadaan taas uuteen kukoistukseen. Lanseeraan käänteisen DDR-menetelmän.

Suomi toteuttaa valtiollisen kusetuksen, jossa jo aiemmin mainiosti valelääkäreinä kunnostutuneet kaverit palkataan Olympiakomitean leipiin. Heidän tehtävänään on näyttää innostuneelta ja jakaa urheilijoille punaisia, suurikokoisia kapseleita, joiden sanotaan maksavan hunajaa. Lajista riippuen lääkkeen sanotaan tehostavan lajinomaista suorituskykyä ratkaisevan paljon taatakseen menestyksen. Ei riskiä, ei suurta vääryyttä. Emme me urheilijat ole niin fiksuja, että tällaisen salaliiton hoksaisimme?

Kolmoisatleetit hakevat tiimiinsä suvereeniin kusetukseen kykenevää epärehellisyyden perikuvaa lääkelaukkua kantamaan.

Lähteet:

Ariel, G. et al. (1972). Anabolic steroids: the physiological effects of placebos. Medicine and Science in Sports 4: 124-126.

Beedie, C.J. (2007). Placebo effects in competitive sport: Qualitative data. Journal of Sports Science and Medicine 6: 21-28.

Bérdi, M. et al. (2011) Placebo effects in sport and exercise - A Meta-Analysis. European Journal of Mental Health 6: 196–212.

ClarkV.R. et al. (2000). Placebo effect of carbohydrate feedings during a 40-km cycling time trial. Med Sci Sports Exerc. 32:1642-1647. 

Eichner, R.E. (2013). Placebos for Athletes: Do They Exist? If Not, Do They Work Anyway? Curr Sports Med Rep. 12:134-135.

Kalasountas. S. et al. (2007). The Effect of Placebo-Induced Changes in Expectancies on Maximal Force Production in College Students. Journal of Applied Sport Psychology 19: 116-124.

Lentillon, K.V. et al. (2010). Doping use among young elite cyclists: a qualitative psychosociological approach. Scand J Med Sci Sports 20: 336-345.

Maganaris, C.N. et al. (2000). Expectancy effects and strength training: do steroids make a difference? Sport psychologist 14: 272-278.

Trojian, T.H. et al. (2008). Placebo effect and athletes. Curr. Sports Med. Rep. 7: 214-217.

Edullinen harjoitusvastus: Elite Crono Fluid ElastoGel Trainer

Pohdin syksyllä pitkään seuraavaa harrastusinvestointiani. Opiskelijana sitä pitää vähän miettiä mihin rahansa sijoittaa. Vaihtoehtoina oli suksipaketti tai harjoitusvastus putkikamelin takarenkaalle. Koska talvi viivästyi ja lopulta ilmeisesti peruttiin kokonaan, päädyin jälkimmäiseen vaihtoehtoon.

Olin aiemmin testannut ainoastaan Tacx Satori–harjoitusvastusta, jonka lainasin paria treenikertaa varten kaverilta tammikuussa. Satori oli yllättävän maantiepyörämäinen tuntumaltaan, etenkin spinning-pyörään verrattuna. Testilenkkien ja säänäkymien yhteisvaikutuksesta tein tilauksen Wigglen nettikauppaan ja laitoin DHL:n miehet Eliten trainer-pakettia kuskaamaan.

Elite Crono Fluid Elastogel Trainer on saanut Wigglen arvioinneissa erinomaiset arvioinnit. Sivustolla kehutaan etenkin laitteen hiljaisuutta, vaihtamalla muuttuvaa vastusta sekä helppokäyttöisyyttä. Hintakin on huokea, joskaan mitään erikoisominaisuuksia ei harjoitusvastukseen sisälly. Tokihan tehomittari ja muut tilpehöörit olisivat mukavia lisäleluja, mutta opiskelijan tuloilla ja harrastuksen alkuvaiheissa pitää vähän pystyä hillitsemään kovimpia ostohaluja.

Paketti tuli kotiovelle noin viikossa ja puheet helposta asentamisesta pitivät paikkansa. Traineri oli iskussa kolmen pultin ruuvaamisen kuluttua. Mukana tullut ”taka-akseli” vaihtui alkuperäisen tilalle silmänräpäyksessä ja itse pyörän kiinnittäminen harjoitusvastukseen onnistuu sekunneissa. Mitään lisäosia kokoonpanon käyttöönottoon ei tarvita, mutta etupään korokepala lienee ihan paikallaan jos ei halua pinota klassikkokirjojaan eturenkaan alle ennen jokaista treeniä.

Pienestä flunssasta huolimatta nopea testipyörittely nosti hyvät fiilikset pintaan. Vempele on erittäin hiljainen ja tuntumaltaan kelvollinen. Tacx Satori tuntuu mielestäni maantiepyörämäisemmältä, mutta ei tämän tuntuma siitä juurikaan eroa. Satori puolestaan pitää huomattavasti kovempaa ääntä ja Satorin vaijerikäyttöinen vastussäätö on kökön tuntuinen Eliten systeemiin verrattuna. Eliteä omilla välityksillä polkiessani pienin vaihde tuntuu todella kevyeltä pyörittelyltä, mutta suurimmalla vaihteella voi polkea tiettyyn pisteeseen asti vaikka putkelta.

Nyt parin viikon ajelun jälkeen voin suositella kyseistä harjoitusvastusta varauksetta ainakin kaikille helppokäyttöistä perustraineria harkitseville.

Kiitämme:

+ Hiljainen ja miellyttävä äänimaisema

+ Sopii opiskelijoiden ja muiden köyhien budjettiin

+ Kätevä käyttää, maailman helpoin kasata

Moitimme:

- Karvalakki, ei lisävarusteita

Hankautuvia haaroja trainer-kollegoille, Matti

Triathlonkesä 2013, osa 2/2

Triathlonkesän kohokohta oli luonnollisesti Joroisten puolimatka. Viralliselta nimeltään Finntriathlon. Treeni oli kulkenut koko kevään ja kesän hyvin, mutta vielä noin kuukausi ennen Finntriathlonia olin suoraan sanottuna aika kauhuissani tulevasta koitoksesta. Kiskon onnistunut sprinttikilpailu lievitti jännitystä jonkin verran, mutta kaikkein eniten itseluottamusta kohotti koko treenikauden pisin ja reipashenkisin yhdistelmäharjoitus (uinti 1,5km, pyöräily 60km, juoksu 10km), jonka toteutimme Ilmarin kanssa Vantaan Kuusijärvellä kolmisen viikkoa ennen päätapahtumaa. Tuon mainion harjoituksen jälkeen tiesin selviäväni Joroisilla maaliin, kunhan en hölmöile tankkauksen kanssa tai sekoile itseäni pyöräosuudella ojan puolelle. Myös jonkunlainen luottamus kuuden tunnin alittamisesta hiipi puseroon, koska harjoitusvauhdit nousivat treenin koventuessa.

Joroisille lähdimme ajelemaan kilpailua edeltävänä aamuna. Matka Joroisille oli poliisiratsioineen, auton katsastuksineen ja sekavine huoltajineen niin mielenvikainen, että se ansaitsisi vähintään kolme omaa blogimerkintää. Siitä huolimatta hyppään nyt kyseisen matkan yli ja jatkan tarinaa suoraan Joroisten kilpailukansliasta.

Kilpailuinfo oli hyvä ja ohjeistus melko lailla selkä. Sen sijaan tuon kilpailua edeltävän päivän aikataulut olivat perjantaina käytävän sprinttikilpailun vuoksi epäedulliset puolimatkalaisia ajatellen. Vaihtoalueiden kamat sai viedä omille paikoilleen vasta illalla, joten alkuiltaan tuli tarpeetonta luppoaikaa ja sänkyyn pelkäämään meneminen siirtyi suunniteltua myöhemmäksi. Lopulta saimme kuitenkin pyörä- ja juoksuosuuksien omatoimisesti sata kertaa tarkastetut varusteet vaihtoalueille ja suuntasimme Mikkelin Cumulukseen nukkumaan.

Sain kilpailua edeltävänä yönä nukuttua ihan mukavasti 6-7 tuntia ja heräsin kohtalaisen virkeänä kilpailuaamuun. Aamupala oli mainio ja vaikka olen normaalisti huono aamusyöjä, sain ahdettua itseeni marjoja, jogurttia, karjalanpiirakkaa, sämpylän, mehua, vettä ja muistaakseni hyppysellisen kananmunaa sekä pekoniakin. Suunnitelmana oli syödä niin paljon kuin pakottamatta uppoaa ja selvitä sillä kilpailua edeltävät kolme tuntia. Uskalsin huuhdella aamupalan kupillisella kahvia ja kokonaisuutena aamupala oli erittäin onnistunut. Aamupalalla bongasin myös muutaman muun Joroisten kisaranneketta kädessään kantavan henkilön. Hotelliaamiaisen suosikikseni muodostui nuorehko kilpakumppani, joka sai alas ehkä kolme mansikkaa, kaksi mustikkaa, puoli kuppia kahvia ja lasin mehua. En ollut siis ilmeisesti ainoa, jota tuleva kilpailu jännitti.

Kilpailupaikalla treffattiin muiden kolmoisatleettien kanssa. Starttipaikalla meno oli jännittynyt ja odottava. Tarkastettiin poikien kanssa vielä pyörien valmistelu ja varusteet T1-pussista. Sitten märkäpuku päälle, nopea pulahdus ja starttia odottelemaan. Lämmittelyssä olin niin hermostunut, että vedin uimalasit päähän väärin päin ja huomasin kyseisen hölmöilyn vasta järvestä noustessani.

10.09 pamahti meidän ikäryhmän starttipistooli. Lähdin uimaan aivan peräporukoissa. Tuuli oli todella kova ja aallot nousivat korkeiksi varsinkin järven keskiosissa. En missään vaiheessa saanut uintia kunnolla liukumaan, mutta en antanut sen häiritä keskittymistä. Aallot tulivat todella epäsymmetrisesti ja ennalta arvaamattomasti. Pari kertaa vedin vähän vettä henkeen aallon noustessa juuri kun käännyin ottamaan happea. Pidin koko uimaosuuden ajan tasaista tahtia ja nousin vaihtoalueelle noin 41 minuutin uinnin päätteeksi. Ihan kelpo aika aallokkoisessa kelissä ja tarkkailevalla vauhdinjaolla.

Ensimmäinen vaihto oli aivan totaalista sekoilua ja hieromista. Koska en omistanut Joroisilla triathlonasua, jouduin vaihtamaan pyöräilyosuudelle sekä pyöräilyshortsit, että hihattoman yläosan. Yläosa oli niin kireä, että sen päälle saamiseen kului luultavasti parisen minuuttia. Numerolapun narut ei pysyneet kohmeisissa käsissä ja lapun kiinnittämiseen tuhrautui paljon arvokasta aikaa. Yhteensä vaihtoaika oli lähellä kahdeksaa minuuttia.

Pyöräily tuntui alussa yllättävän hyvältä ja huomasin nopeasti ajelevani jonkin verran kovempaa kuin mitä vauhdikkaimmillakaan harjoituslenkeillä. Nopeus vakiintui heti alussa 32–33 km/h tietämiin ja sykkeetkin näyttivät sopivilta (n. 150–160). Päätin ylläpitää saavutetun vauhdin ja toivoa, että vauhti kestää seuraavalle vaihtoalueelle saakka. Pyöräilyosuuden loppupuoliskolla jouduin oikaisemaan selkää melko usein ja aerobareilta ajaminen oli välillä selkäkivun vuoksi hankalaa. Mahaani pistelin pyöräilyn ja juoksun aikana yhden geelin puolen tunnin välein ja muuten reiluhkosti urheilujuomaa ja vettä. Tankkaussuunnitelma tuntuu nyt jälkeenpäinkin erittäin sopivalta, koska maha tuntui lähes koko kilpailun ajan melko hyvältä ja energiaa riitti tasaisesti aina kilpailun loppuun asti.

Juoksuosuudelle siirryttäessä varustesekoilu ei yltynyt yhtä pahaksi kuin ensimmäisellä vaihtoalueella. Siitä huolimatta vaihtoon tuhraantui 7–8 minuuttia, joka on triathlonasua käyttäviin kanssakilpailijoihin verrattuna aivan naurettavan paljon. Juoksu kulki heti alusta alkaen melko rennosti ja vauhti asettui heti ensimmäisillä kilometreillä noin 5.30/km tuntumaan. Uskoin jaksavani tuota vauhtia ehkä jopa maaliin asti, joten otin tavoitteeksi tehdä tasaisen varmoja 5.30/km alituksia kilpailun loppuun asti. Taktiikka oli toimiva, sillä viimeisillä kilometreillä sain vielä kiristettyä joitakin sekunteja pois ja viimeiset kaksi kilometriä olivat niukasti juoksuosuuteni nopeimmat.

Maaliin saavuin kaiken tämän jälkeen ajassa 5.36.

Maalialueella porsasteltiin Pekan ja Ilmun kanssa lakuja, sipsejä ja Coca-Colaa niin paljon kuin maha antoi periksi. Tavoite oli saavutettu ja fiilis varsin mahtava!

Kokonaisuudessaan Finntriathlon 2013 oli aivan upeasti järjestetty kilpailu ja perjantain aikatauluja lukuun ottamatta järjestelyt pelasivat vähintäänkin kiitettävästi. Ei siis mikään ihme, että tässä triathlonbuumissa Finntriathlon 2014 myytiin loppuun alle 30 tunnissa. Team Kolmoisatleeteista osallistumisoikeuden vuodelle 2014 ehti lunastaa 11 urheilijaa!

Kuvassa Pekka, minä ja Ilmari ennen starttia. Jukka lienee metsässä jännäpissalla?

Triathlonkesä oli, triathlonkesä meni 1/2

Blogissa on ollut hiljaista jo kuukausikaupalla. Nolo homma! Ja jos joku surkea ihmiskohtalo jostain perverssistä syystä päätyi alkuvuoden aikana blogiamme seuraamaan, oli hän luultavasti viimeistään juhannuksen korvilla varma, että ryhmämme panos kesän urheilutapahtumissa tulisi olemaan vahva korkeintaan makkarakojujen tyhjentämisessä ja järjestyshäiriökäyttäytymisessä. No mitä vielä, pieleen meni!

Kesä oli Kolmoisatleeteille suotuisa. Tulokset pääasiassa lunastettiin, paikka paikoin jopa ylitettiin. Vastoinkäymisiäkin oli, mutta se lienee kuuluva lajin luonteeseen.

Kerron seuraavassa muutaman kohokohdan omasta ja Team Kolmoisatleettien urheilukesästä 2013.

Lupasin blogissani, että alkukesä treenataan kovaa triathlonhaasteen (triathlonhaaste.fi) ohjein ja ensimmäinen kilpailukoitos olisi Forssan Suvi-illan puolimaraton. Lajissaan elämäni toinen juoksutapahtuma. Treenit etenivät pääpiirteittäin erinomaisesti ja treenitunteja kertyi keskimäärin 7-14 per viikko. Se on mielestäni ihan kiitettävä tahti miehelle, joka aggressiivisesti halveksi kestävyysurheilua harrastavia ihmisiä vielä 2012 vuoden puolivälissä.

Myös Suvi-ilta tuli ja meni. Salaisena haaveena oli ajan 1.50 lähentely, mutta se jäi valitettavasti haaveeksi. Kellotin tauluun muistaakseni muutaman sekunnin reilun 1.55. Tulos oli suoraan sanottuna pettymys, ja taktisestikin kohtalaisen epäonninen pyllähdys. Juoksin alun kuntooni nähden jonkin verran liian kovaa enkä hyödyntänyt lainkaan kanssajuoksijoiden selkiä. Seurauksena kovasta alusta olivat puolivälin jälkeinen hyytyminen, vatsakrampit ja tuskaiset loppukilometrit. Päivä kunto oli tässä, turha sitä sen enempää on selitellä. Joka tapauksessa Suvi-ilta oli loistavasti järjestetty juoksutapahtuma ja juoksun jälkeen lunastin sentään lupaukseni Tammelan Makkaramarkkinoihin osallistumisesta.

Vain pari viikkoa Suvi-illan jälkeen oli ohjelmassa Kiskon legendaarinen sprinttitriathlon ja samalla elämäni ensimmäinen triathlonkilpailu. Tuon Suvi-illan ja Kisko-triathlonin välissä sijainneen kaksiviikkoisen treenasin taustaani nähden erittäin kovaa. Treenimäärät kohosivat muistaakseni lähelle 15:ttä tuntia per viikko ja ilmassa alkoi olla ihan oikeasti tietynlaista tekemisen meininkiä. Ei Kiskolle silti rähisemään oltu menossa, sillä kilpailu oli ohjelmassa pääasiassa välinetestausta ja triathlon-totuttelua varten. Uinnin aloitin Herra Pirkkamaan kanssa aivan ulkoreunasta, mutta tarkkailevallakin vauhdilla ohitimme suuren osan sprinttiryhmästä ja tulimme vaihtoon suorastaan kelvollisissa asemissa. Pyöräilyreitti oli raskas. Siis Etelä-Suomen mittakaavassa ja kokemattoman pyöräilijän silmin katsottuna aivan jumalattoman raskas. Reidet eivät ehkä koskaan ole olleet niin hapoilla kuin Kiskon pyöräilyosuuden viimeisessä epäinhimillisessä ylämäessä. Vaikka reidet olivat pyöräilyn jälkeen pullataikinaa, oli juoksuosuus reipashenkinen ja pyöräilyyn verrattuna nautinnollinen. Maalissa aika kiepsahti nipin napin yli 1.20. Ei ehkä kovin kummoinen suoritus kokeneemmalle kestävyysurheilijalle, mutta selkeä itseluottamusboosti Joroisten puolimatkaa silmällä pitäen. Mainittakoon, että Ilmun pyöräilyvauhti oli jo Kiskon mäkisessä maastossa aggressiivista ja mies kukisti allekirjoittaneen kokonaiskilpailussa vajaan minuutin marginaalilla. Kuten Suvi-ilta, oli myös Kisko-triathlon varsin erinomaisesti järjestetty urheilutapahtuma. Tässä kevyessä, kolmoisatleetti-ystäväni Aapon kihlajaisten jälkeisessä positiivisessa alkuiltahumalassa, annan tapahtumalle kiitettävän kouluarvosanan. Aion mennä paikalle myös vuonna 2014.

Lätinät sikseen ja miehet Joroisille. Kuten kaikki huippuseurat, myös Team Kolmoisatleetit kärsivät menetyksiä juuri kauden kohokohdan kynnyksellä. Aapo loukkasi olkapäänsä vain viikkoja ennen Savon Pariisin mestaruustaistoa ja Veljan immuunipuolustus petti miehen pahimmalla mahdollisella hetkellä toivottaen kovan nuhakuumeen tervetulleeksi tähän kolmoisatleettiseksi treenattuun vartaloon reilu viikko ennen Joroisten starttia. Lähtöviivalle nousivat siis vain Kolmoisatleetit Pekka, Ilmari, Jukka ja allekirjoittanut.

Terveisin Kolmoisatleetti-Matti, joka jatkaa Joroisten jännitystarinaa ensi viikon puolella

Kuvassa keskimmäisenä revin hattua päästä Kisko-triathlonin T1-alueelle tullessani.

Rantapantterin kilpailukalenteri kesälle 2013

Kauden ehdoton päätähtäin on luonnollisestikin Joroisten puolimatka heinäkuussa, mutta olisi sääli jättää vaivalla hiottu kunto testaamatta myös muilla kestävyysmatkoilla. Siksi sovitankin kesään myös toisen triathlonkilpailun ja pari juoksutapahtumaa.

Forssan Suvi-ilta 15.6.2013, puolimaraton:

- Kotitapahtumaan pitää luonnollisesti mennä edustamaan. Suvi-iltaa varten en tee mitään erityistä valmistautumista muutamaa viimeisen viikon kevennettyä treeniä lukuun ottamatta. Siitä syystä en ole myöskään asettanut itselleni mitään erityistä aikatavoitetta. Kilpailun rasitus huuhdellaan vartalosta oluella ja makkaroilla Tammelan Makkaramarkkinoilla.

Kiskon triathlon 29.6.2013, triathlon pikamatka:

- Elämäni ensimmäinen triathlon-kilpailu tulee todennäköisesti olemaan Kiskon pikamatka (500/20/5) juhannuksen jälkeisenä viikonloppuna. Tarkoituksena ainoastaan testata välineet ja mies kilpailutilanteessa ja totutella muiden kilpailijoiden aiheuttamaan hässäkkään. Toivottavasti kokemus antaa sen verran varmuutta, ettei Joroisilla tarvitse kastella märkäpuvun alaosastoa ennen veteen pääsemistä.

Joroisten triathlon 20.7.2013, triathlon puolimatka:

- Kauden päätapahtuma ja loppuvastus. Jo pelkkä ajatus tästä koitoksesta vetää miehen veteläksi. Tarkempi tavoiteaika julkaistaan myöhemmin, kunhan saan tarkempaa tietoa kunnon kehittymisestä.

Espoon Rantamaraton 21.9.2013, maraton:

- Kolmoisatleetti Seksi-Pekka meni tekemään kevään kynnyksellä sen verran mainion saatekirjeen Rantamaratonin järjestäjille, ettei heille jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin valita Team Kolmoisatleeti vuoden Rantamaraton PUMA Teamiksi vuonna 2013! Tästä johtuen Rantamaratonia voidaan pitää kauden toisena päätapahtumana ja samalla virallisena kauden päätöstempaisuna. Joten jos ja kun Joroisilta selvitään hengissä, niin projekti jatkukoon lukemattomien juoksulenkkien muodossa.

-Matti, tällä hetkellä flunssassa hikoileva sohvapyörykkä

Lääkkeet Joroisten valloitukseen

Laitetaanpa pientä treenipäivitystä radiohiljaisuuden rikkomiseksi...

Ottaen huomioon aikaisempi kestävyysurheilutaustani (käytännössä ei minkäänlaista), ovat treenini sujuneet hyvin. Olen onnistunut itselleni poikkeukselliseen tyyliin pysymään koko talven ja alkavan kevään terveenä ja päässyt treenailemaan säännöllisesti. Pidempiä taukoja ei ole ollut yhtään ja treeni on maistunut kokoajan hyvälle. Reilu kuukausi sitten jalkojen kanssa oli tosin hieman ongelmia ja triathlonin kannalta optimaalinen treeni muuttui joksikin aikaa enemmän kuntosalilla raudan nosteluun. Nyt tuntuvat jalat olevan taas kunnossa, joten entistäkin kovempi rääkki alkakoon!

Treenaamiseni koostuu muutamasta eri osa-alueesta, joita yritän kaikki treenailla mahdollisimman tasapuolisesti. Triathlonin lajeista uinti on jäänyt käytännössä kokonaan harjoittelun ulkopuolelle, mitä nyt salilla tullut vähän keskityttyä uinnissa käytettäviin lihaksiin. Uintia en kuitenkaan stressaa, sillä muutamilla kerroilla kun olen hallilla käynyt, on uinti kulkenut hyvin. Tämän vuoksi olen keskittynyt enemmän pyöräilyn ja juoksun kehittämiseen, sillä niitä treenaamalla on voitettavissa huomattavasti enemmän aikaa verrattuna uintiin, joka on ajallisesti triathlonin ylivoimasesti lyhyin osuus. Pitää kumminkin yrittää pakottaa itsensä hallille silloin tällöin, ettei ote uintiin katoa kokonaan...

Juoksulenkkejä olen tehnyt säännöllisesti noin 1-2 kertaa viikossa riippuen lenkkien pituuksista ja luonteista. Pisimmillään on tullut vedettyä noin 20km lenkkejä, jotka ovat ilokseni sujuneet kaikki hyvin. Välillä olen käynyt vähän tiukemmilla 6-10km lenkeillä, joissa olen joko painanut täysillä alusta loppuun, tai tehnyt intervallitreeniä tempoa vaihdellen. Aikaisemmat ongelmat lenkkeilyssä olivat joka lenkillä piinanneet rakkulat, joista olen päässyt nyt eroon hyvien juoksukenkien löydyttyä. Myös aiemmin usein vaivanneet kylkipistokset ovat olleet historiaa ja olen päässyt nauttimaan terveenä juoksemisesta. Kesän saapuessa motivaatiokin tuntuu kasvavan, kun pääsee kirmaamaan merenrannan lenkkipolkuja sortseissa ja t-paidassa.

Pyöräilyä on näistä lajeista tullut treenattua varmasti eniten. Talven pimeinä tunteina tuli poljettua satoja ja taas satoja kilometrejä salin wattbikella ja kevään alkaessa on päästetty upouusi focus cayo 2.0 tallista nielemään kilometrejä Espoon ja lähiseudun maanteille. Tavoitteena on vielä lisätä pyöräilyn määrää treenissä, joka on aivan viime viikkoina jäänyt vähän vähemmälle. Pyöräily on triathlonin ajallisesti pisin matka, joten siihen sietääkin keskittyä kunnolla.

Välineet alkavat olla kasassa, lukuunottamatta märkäpukua, joka pitäisi hankkia lähiakoina. Halvaksi triathlon ei missään nimessä ole tullut, vaan välineet ja treenaaminen ovat maksaneet jo pitkälti päälle 3000 euroa puolen vuoden ajalta.

-Velja, Team Kolmoisatleetit