Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikkokatsaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikkokatsaus. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Treenit viikolla 16

Viime viikon treenien julkaisu menköön tällä kertaa vaikka häpeärangaistuksesta. Aikatauluongelmien, lauantain reipashenkisen ryyppyreissun ja muiden tekosyiden vuoksi treenikerrat jäivät kolmeen. Sen kummemmin selittelemättä:

Maanantai 15.4.
- Sisäpyöräily 120 min

Tiistai 16.4.
- Juoksu 45 min (reipas, sis. kovia vetoja)

Torstai 18.4.
- Yhdistelmä: sisäpyöräily 145 min (sis. kevyitä vetoja) + juoksu 35 min

Mutta häpeällisen pienestä määrästä huolimatta viikkoon sisältyi kaksi positiivista juttua. Ensinnäkin juoksutreeni oli pisin varmaan melkein pariin kuukauteen, eikä juoksijan polvi vaivannut juostessa lainkaan. Toiseksi, torstain treeni oli pisin aerobinen treenini koskaan.

-Matti

torstai 18. huhtikuuta 2013

Viimeisimpiä treenejä - Pekka

Toissa viikonloppu menikin pitkästä aikaa riekkuessa ja nollatessa, josta toivuttiin vielä maanantai 8.4. Ihan hyvää teki välistä tämäkin, vaikka morkkis hyvien treenipäivien missaamisesta oli kova.

Varsinaisiin treeneihin:

Tiistai 9.4. Uinti, joka päätyikin terapiaaltaassa kellumiseen. Vuoden turhauttavin harjoitus

Keskiviikko 10.4. Voimaharjoitus n. 30min, jossa eritoten reidet ja pohkeet suurilla painoilla ja vähillä toistoilla. Päälle 60min fitnespyörällä, jonka keskellä 5*2min rajuhkoja vetoja parin minuutin palautuksilla.

Torstai 11.4. 1h uintia, jossa erimittaisia vetoja, yhteensä 1800m

Perjantai 12.4. Aamu-uinti 1h ja 2200m. 100-500m vetoja. Illalla 60min PK-lenkki

Lauantai 13.4. Salilla prässissä reidet ja pohkeet. Perään 75min triathlonspinningiä. Triathlonkurssimme ohjaaja piiskasi todella kovaan treeniin. Vuorotelleen tempoajoa ja "ylämäkiä" seisaalteen. Kuvaavaa, että syke huiteli parhaimmillaan 187-lukemissa.

Sunnuntai 14.4. Pitkä, mutta helppo lenkki, 128min ja 21km. Keskisyke 135. Muutama pätkä meni puoliksi sulaneella hankipolulla. Kaikesta päätellen juoksukunto alkaa olla jo tyydyttävällä tasolla.

Maanantai 15.4. 110min fitnesspyörällä + 10min juoksumatolla. Ensimmäinen tunti todella kevyesti sykkeet 115-120 ja toinen tunti 125-135.

Tiistai 16.4. Kolmen kovemman päivän jälkeen ansaittu lepo, vaikka kroppa oikein vaati treeniä :)

Keskiviikko 17.4. Aamu-uinti 2000m, 1h. 100-500m vetoja ja välissä 4*25m potkuja laudan kanssa. Ensimmäisen kerran pitkässä vedossa sellainen tunne, että olisi voinut jatkaa vaikka kuinka. Tekniikka alkaa siis pikkuhiljaa löytyä, vaikka vaihti ei olekaan kummoinen. Iltapäivällä vielä 45min lenkki vauhtileikittelynä.

-Pekka

keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

Treenit viikolla 15

Viikko alkoi vähän tukkoisena, mutta kehittyi loppua kohden erittäin hyväksi treeniviikoksi.

Tiistai 9.4.
- Uinti 1000 m (tämä oli se surullinen treeni, joka toimi innoittajana merkinnälle "Uintitreenit 2.0"
- 60 min sisäpyöräily

Keskiviikko 10.4.
- Kuntopiiri punttisalilla
- Sisäpyöräily 60 min (sis. kevyitä vetoja)

Torstai 11.4.
- Yhdistelmä: sisäpyöräily 135 min + juoksu 22 min

Perjantai 12.4.
- Uinti 2000 m

Lauantai 13.4.
- Yhdistelmä: sisäpyöräily 55 min + juoksu 25 min

Sunnuntai 14.4.
- Uinti 2150 m

Jos joku ihmettelee juoksun vähyyttä, niin juoksijan polvea täällä kuntoutetaan edelleen. Viimeisin yli tunnin lenkki oli varmaankin helmikuussa ja nyt juoksut ovat olleet pelkästään noita yhdistelmiä. Eilen tiistaina kuitenkin juoksentelin pitkästä aikaa kivuttomalla jalalla n. 45 minuutin lenkin, joten pikku hiljaa päästään myös lisäämään juoksukilometrejä selvästi.

-Matti

sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Treenipäivittelyä by Kolmoisatleetti Pekka

Laitetaas blogiin hiukan, kuinka treenini sujuu näin lopputalven hangilla ja mitä treeniohjelmani on syönyt.

Varsinaista treeniohjelmaa en vielä noudata, mutta pyrin pitämään eri lajien määrät tasapainossa viikkotasolla ja muokata dynaamisesti eri viikoista kovia ja kevyitä hiukan aikataulujeni mukaan. Nyt on ollut päällä hiukan kovempi jakso.

La 9.3. 1h uintia, erilaisia potkuharjoituksia

Su 10.3. Yhdistelmäharjoitus 1h hiihtoa (keskisyke 155) ja heti perään 1h jouksua (ks 136)

Ma 11.3. 1:30 spinningpyörällä (ks 131)

Ti 12.3. 1:30 hiihtoa (ks 157)

Ke 13.3. Aamulla kevyttä juoksua 1:30 (ks 135) ja illalla 2km uintia 150-400 metrin pätkissä

To 14.3. Ansaittu välipäivä

Pe. 15.3. Yhdistelmätreeni 2:15 spinningpyörällä nostaen syketta tasaisesti alun 125:stä lopun 140:een. Päälle ulkona 25min juoksua (ks n.135).

La 16.3. Päivällä 1h uintia hengitystekniikoita ja -rytmejä hioen. Illalla vielä 1:40 hiihtoa (ks 152)

Tänään (su 17.3.) ohjelmassa parin tunnin rauhallinen lenkki.

Yhteensä siis n. 16h yhdeksässä päivässä.


Suhteessa eri lajit ovat olleet menneellä viikolla jotakuinkin siinä tasapainossa, missä viime viikotkin. Pyöräilyt ja juoksut ovat olleet rauhallisia, uinti ja hiihto hiukan kovempaa sykkeiltään ja intervallityylisempää. Hiihtämistä suosittelen jokaiselle kolmoisatleetille, ja tuo vetämäni hiihto-jouksukombo oli todella positiivisen tuntuinen treeni: ensin käsivetoisesti hiihto ja perään jalkoja vaativa juoksu.

Seuraaville viikoille olisi takoitus ottaa myös kuntopiiriä ja ehkä jokunen hiukan kovempi ja lyhyempi juoksuharjoitus.

Se siitä tällä erää... -Pekka