Ylikunto - hiljainen vihollinen

Ylikunto ei ole ylitsepääsemättömän hyvä kunto. Se on tila, jossa kroppa on treenattu tilaan, josta sillä ei ole ollut aikaa palautua. Se on kavalasti kumuloituva ylirasitustila.

Kerronpa teille tarinan:

""Olipa kerran erittäin typerä mies

Esimmäisenä päivänä hän juoksi
Toisena päivänä hän juoksi
Kolmantena päivänä hän juoksi
Neljäntenä päivänä hän juoksi
Viidentenä päivänä hän juoksi
Kuudentenä päivänä hän juoksi
Seitsämäntenä päivänä hän viimein lepäsi. Ja näki, että näin on hyvä""

Tämä raamatullinen tarina on ensimmäisestä testamentistani, jonka laadin valvottuani kahden yön ja päivän ajan. Keho ylikierroksilla ja mieli paranoidisti maassa. Olin siis juossut itseni ylikuntoon. Olin hämääntynyt hyvästä juoksufiiliksestä ja lyömättömästä itsetunnosta: "Eivät ne varoitukset koske minua." Silti se hiipi myös minulle. Pyytämättä ja yllätyksenä. Ei todellakaan mitään muita ennakkovaroituksia kuin se takaraivossa asunut tiedonjyvä siitä, että en ole levännyt tarpeeksi.

Noista kammottavista päivistä ja niistä seuranneesta lepopäivistä lähtien olen ottanut tilanteen vakavasti, kun seuraavat oireet ovat ilmestyneet. Ylikunto ilmenee ilmeisesti hyvin eritavoin henkilöstä toiseen, mutta tässä silti omat oireeni.

1. Unettomuus
2. Pinnallinen ja katkonainen uni
3. Tukkoiset ja kuivat limakalvot nenässä ja nielussa
4. Yöllinen hikoilu
5. Hiukan kuumeinen olo
6. Tykyttävä sydän
7. Koholla oleva syke

Lisää oireita ja tietoa voit lukea vaikkapa suomeksi täältä ja täältä, tai kielimiehenä täältä ja täältä.

Monesti ylikunto jaetaan ns. akuuttiin ja krooniseen. Akuutin ylikunnon, josta itse kärsin, aiheuttaa lyhytaikainen ylikuormitus, jopa yksittäinen raju treeni. Se myös paranee itsestään lyhyellä levolla. Inhottava tila se on joka tapauksessa. Krooninen tila on pahempi. Se on päässyt hiipimään pitkän ajan kuluessa, jos tarvittavan levon määrää on aliarvioitu. Olen lukenut painajaismaisista tilanteista, joissa ylikuormitustila on voitettu vasta kuukausien himmailun jälkeen.

Ylikunnon välttely ja samalla treenin maksimointi ei ole helppo tehtävä. Pulman ratkaisemista kannattaa kuitenkin avittaa pitämällä puitteet optimaalisina. Proteiinia on saatava tarpeeksi korjaamaan rikoutuneet lihaskudokset. Suojaravinteet pitävät vastustuskyvyn vireessä ja vapaat radikaalit kurissa. Riittävä energiamäärä pitää katabolian poissa. Henkinen stressi on myrkkyä. Käytä kaikki sopivat hetket totaaliseen lepoon. Elä ja hengitä.

Ylikunnon oireet saattavat kovasti treenaavalla atleetilla ilmetä niinkin yllättävästä syystä kuin suolan puutteesta. Elektrolyyttitasapainon ylläpitä kuuluu ilman muuta urheiljan tärkeimpiin taitoihin. Liika suola on tietysti epäterveellistä myös ankarasti hikoilevalle triathlonistille, mutta suolaton ruokavalio ja kasvanut suolahukka muodostavat yhdistelmän, jossa keho ylirasittuu ja vaikuttaa hermostoon kuten levon puute.

Tämmöistä tällä erää... Ehkä myöhemmin lisää ylikuntoasiaa hieman tieteellisemmästä vinkkelistä. Nyt leputtamaan kaksisormijärjestelmästä uupuneita kirjoitussormia.

-Pekka

Kuuden tunnin sääntö

Kevään paskin yö takana! Eilen innostuin pääsiäisen keventelyn jälkeen totaalisesti ja tein yhdistelmäharjoituksen liittäen tällä kertaa 1:30 hiihtoa ja juoksua. Kumpikin laji peräkkäin, keskeyttäen flown vain pikaisella jalkineen vaihdolla ja urheilujuoman tankkauksella.

Itse harjoitus kulkikin mallikkaasti. Yhteispituus oli 3:05, eli tähänastisen triathlonharjoitteluni pisin, mutta energiatasot pysyivät erinomaisesti yllä koko pitkän matkan. Suksen liuku ja askeleen rullaus (aika-ajoin peilijäällä myös askeleen luisto) olivat niin kohdallaan, että vauhti ja sykkeet hiipivät ehkä turhankin ylös. Ainoat negatiiviset tuntemukset tulivat hiukan väsyneistä nilkoista ja ala-selästä. Pienet lihas- ja nivelväsyt lienevät täysin suotavia; lenkkejä kun ei talven jäljiltä ole vielä mahdottomasti alla.

Virheen tein kuitenkin siinä, että pitkä harjoitus ajoittui auttamatta liian myöhäiseen iltaan. Kotiuduin kevään hämäriltä kaduilta vasta kymmenen aikaan, eikä ylikierroksilla käynyt kroppa ehtinyt millään rauhoittua ennen yöpuuhun asettumista. Lisäksi söin päivällä liian kevyesti, joten 2000kcal kuluttaneen lenkin jälkeen vahinko piti ottaa takaisin megalomaanisen tiukalla iltapala-aterikkeella. Petiin päätyi siis väsynyt, mutta kiihtynyt ja kurkunkantta myöten ruokittu miehenriekale.

No, tätä yhtälöä ratkoinkin sitten koko yön. Valveilla. Hikoillen. Kieriskellen.

Tästä päästäänkin itse aiheeseen, syystä josta nyt bloggaan: kuuden tunnin sääntö!

Tälle aamulle oli Matin kanssa sovittuna kuntopiiriä ja salipyöräilyä. Peruin sen, sillä olen päättänyt noudattaa kategorisesti sääntöä, jonka mukaan alle kuuden tunnin yöunien jälkeen en harjoittele. Palautuminen on kaiken kovan harjoittelun lähtökohta ja toivottava lopputulos. Uni taas on palautumiselle ehdoton vähimmäisvaatimus. Siksi annan kropan levätä, jos en sille ole tarjonnut sille riittävää lepoa yön tunteina. Akuutin ylikunnon olen kerran kokenut ja sen kaltaista olotilaa yritän välttää nyt hinnalla millä hyvänsä. Kunto on vaikea rakentaa, mutta helppo romauttaa.

-Kolmoisatleetti Pekka