Näytetään tekstit, joissa on tunniste pyöräily. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pyöräily. Näytä kaikki tekstit

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Lukkopolkimet - nyt kävi näin

Toinen lenkki ja ensimmäiset lukkopoljinlipat :) Eli edes hiukan parempi saldo kuin eräällä toisella Kolmoisatleetilla ;)

Sanotaan, että virheistä oppii ja toivotaan, että nyt käy juuri niin. Rullasin hitaasti Kauniasissa liikennevaloihin ja nappasin kengän irti polkimesta jo hyvissä ajoin. Juuri ennen pysähtymistä heitin kuitenkin vaistomaisesti jalan takaisin polkimelle, NAKS ja lukko takaisin kiinni. No, tulos on ennakoitavissa: mies kaatui kuin hidastetussa filmissä kyljelleen. No, eipä siinä mitään, takaisin ylös, valot sopivasti vihreiksi ja äkkiä karkuun ihmettelevien silmien alta.

Onneksi nämä vauhditta kaatumiset eivät ole kovin vakavia paikkoja. Nytkin vain pieni nirhaisu nilkkaan kävelytien kanttikivetyksestä ja mitätön ruhje sormen päähän, jonka huomasin vasta muutaman kilometrin päässä kun sormet olivatkin muuttanut väritystään kirkuvan punaisiksi.


Tätä yhtä lipsahdusta lukuunottamatta lukkopolkimien käyttö kävi jo näpsäkästi. Toisen puolen lukkoa täytyy säätää ehkä hiukan herkemmäksi aukeamaan, mutta kaikkiaan lukkopolkimilla ajamista on turha pelätä. Edes kaupungin risteyksien ja liikennevalojen sekamelskassa. Pari muksahdusta saattavat tehdä aloittelevalle polkijalle vain hyvää. Pysyypähän tarkkuus ja nöyryys yllä myös haihatteluun taipuvaisella kolmoisatleetilla.

-Pekka

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Plyometrinen harjoittelu

Nyt palaan aiheeseen, josta lupasin taannoin pidempää tekstiä: plyometriseen harjoitteluun. Nimitys oli itselleni aiemmin täysin vieras, vaikka tutustuttuani aiheeseen huomasin tehneeni monasti plyometrisia harjoitteita tietämättä vain niiden hienoa nimeä. Kyse on siis räjähtävistä hyppyharjoituksista, joilla on tarkoitus parantaa jalkojen lihasten hermotusta, tekniikka, taloudellisuutta ja voimaa. Useassa tutkimuksessa on todistettu niiden teho keski- ja pitkänmatkan suoritusten kohentajana, vaikka niiden voisi kuvitella kuuluvan ennemminkin pikajuoksijoille tai palloilijoille.

Juoksu ja pyöräily sisältävät molemmat tiheässä tahdissa toistuvia suorituksia. Monen tunninkin suoritus voidaan ajatella valtavana lyhyiden kiihdytysten ja voimantuottojen sarjana. Jos näitä yksittäisi liikkeitä pystyy tehostamaan edes pienen mikro-osan, vaikutus kumuloituu pitkässä kilpailussa valtavaksi.

Taloudellisen juoksutekniikan yksi tärkeimmistä asioista on saada maakontakti mahdollisimman lyhyeksi ja teräväksi. Maakontakti on hetki, jolloin olet tekemisissä sekä pinnan kitkan että etenpäintyöntävän lihastyön kanssa. Siksi kontakti täytyy saada mahdollisimman tehokkaaksi, jotta askeleen jarruttava elementti minimoidaan. Plyometristen harjoitusten on nähty tekevän juuri sitä; tuovan riittävän voimakapasiteetin suorittaa nopea liike vielä nopeammin.

Itse olen tehnyt aivan perusliikkeitä: varpaillenousuja, kyykkyhyppyjä, askelkyykkyjä, kahdenjalan pituushyppyä paikaltaan, yhdenjalan penkille nousuja jne. Yhteistä liikkeille on, että ne pyritään tekemään mahdollisimman räjähtävästi ja toistuvissa hypyissä keskittymään lyhentämään maakontaktia mahdollisimman lyhyeksi. Harjoitusten tarkoitus ei ole kasvattaa lihasta eikä väsyttää jalkojasi, ja siten estää muita tärkeitä harjoituksia. Kun tunnet, ettei liike ole enää räjähtävä, lopeta.

Laitetaan tähän pari videota, joista plyometrisen harjoittelun idea tulee selvemmin esille.


Triathlonvalmentajalegenda Joe Friel sisällyttää valmennettaviensa talviohjelmaan painonnostojakson jälkeen yhdistelmän plyometrisia harjoituksia ja lajinomaisia lyhyitä spurtteja juosten ja pyörällä.  Jotakin tämänkaltaista yhdistelmää ajattelin itsekin noudattaa seuraavien viikkojen ajan. Muutaman viikon aikana olen tehnyt suurilla painoilla ja lyhyillä sarjoilla jalkaliikkeitä, joten yritän seuraavaksi siirtää voimatasot räjähtäväksi lajitekniikaksi. Frielin ohjelmassa korostuukin se tärkeä seikka, että räjähtäviä harjoituksia ei kannata tehdä, jos et ole jo vaadittavalla suoritustasolla välttääksesi vammat.

Ylipäätään varsin mielenkiintoinen oheisharjoitusmuoto!

Lisälukemista:

Joe Frielin  toinen blogimerkintä, jossa lisää tutkimustuloksia lajitekniikan parantamisesta

Suomeksi omaani asiantuntevammin ja tarkemmin Frehab-blogissa

Paljon omaani informatiivisempi plyometriaohjeistus kolmoisatleetille

Ja vielä yksi hyvä artikkeli triathlonistille

-Pekka

Ensikokemukset maantiepyörällä!

Kevät!! Pyöräkelit!!

Kiimaisesti odotettu hetki koitti viimein ja pääsin ulkoiluttamaan upouutta maantiepyörääni. Focus Cayo merkiltään, vuosimallina 2011. Hetki oli samalla ensikokemus maantiepyörästä tien päällä. Edellispäivän hulinat rajoittivat lenkin kevyeksi ja lyhyeksi, mutta kankkunenkaan ei estänyt nauttimasta ajamisen riemusta.


Aikaisemmin kilometrejä on niellyt uskollinen ystäväni Tunturi-hybridi ja täytyy sanoa, että maantiepyörän vauhti, kiihtyvyys ja ajotuntuma olivat kuin toiselta planeetalta. Alla näkyvät molemmat pyöräni, ja jo vertaamalla pyörien geometriaa, näkee kuinka erilaisesta pelistä on kyse. Hybridin geometriaa tosin hiukan muuttaa täysin lässähtänyt takakumi.



















Maantiepyörän tuntuma tiehen on uskomaton. Aistit jokaisen yksityiskohdan tien pinnasta ja pyörä tottelee äärimmäisen pieniä liikkeitä ja käskyjä. Nyt ymmärrän taas paremmin miksi stabiili ja vahva keskivartalo on pyöräilijälle välttämättömyys. Joku voisi sanoa ajotuntumaa kiikkeräksi, mutta ei, sitä se ei ole. Tuntuma on herkkä ja hienostunut ;) Tarkkana täytyy tietysti olla, sillä pyörä ei anna myöskään mitään anteeksi: aja kerran voimalla routavaurioon tai jalkakäytävän reunaan, niin voit löytää itsesi solmittuna nättiin rusettiin hiilikuiturungon ympäriltä. Osasin toki odottaa hyvää rullausta ja vauhdinhurmaa, mutta ajon aistikkuus löi silti ällikällä!!!

Toki ensimmäinen tutustuminen oli vielä kiikkerää (varsinkin aika-ajotangolla ajettaessa) ja paljon energiaa tuhlantui vain välitysten testailuun ja ajoasennon hakemiseen, mutta silti: rakkautta jo ensi ajolla.

Täytyy kirjoittaa pyörästä lisää kun saan kilometrejä alle ja ajoasennon optimaaliseksi. Tällainen ensilenkin hehkutus oli nyt vain pakko kirjoittaa.

-Pekka

perjantai 5. huhtikuuta 2013

Käytetty maantiepyörä - köyhän opiskelijan työvoitto

Kun triathlon-projekti lyötiin kesällä 2012 lukkoon, varmistui myös se, että maantiefillari tulee olemaan seuraavan kalenterivuoden suurimpia investointeja. Itse asiassa tuohon aikaan allekirjoittaneella ei ollut juuri mitään hajua maantiepyörien hintatasosta, mutta se selvisi melko nopeasti muutamien suomalaisten pyörämyyjien nettisivuja selaamalla. Pian oli myös selvää, että halvimmatkin uudet peruspyörät tulevat tekemään budjettiini lähes varmasti nelinumeroisen loven. Laitoin uuden fillarin hankkimisen mietintään, mutta otin samalla myös fillarifoorumin ohjeista vaarin ja aloin tutustua käytettyjen maantiepyörien tarjontaan.

Käytetyn pyörän metsästys osoittautui nopeasti aika simppeliksi hommaksi. Käytettyjä pyöriä myyviä sivustoja on nimittäin kovin vähän. Tällainen keskittyminen helpottaa tietysti pyöränetsijän työtä ja potentiaalisten sivustojen päivittäinen tarkistus sujuu vikkelästi muun surffailun ohessa. Seurattavista sivustoista kaksi ylivoimaisesti parasta ovat Fillaritori.com ja Tori.fi. 
Jos intoa piisaa, niin myös huuto.netin tarjontaa voi tarkastaa aika ajoin. Samoin Fillari-lehden toriosiolta ja joidenkin pyöräliikkeiden netti- tai facebook-sivuilta voi onnistua bongamaan haaroväliin sopivaa rompetta.

Itse aloin selata Toria ja Fillaritoria päivittäin syksyllä 2012. Vaikka kauppa tuntui käyvän vuodenajasta johtuen verkkaisesti, syntyi minulle selaillessa nopeasti kuva yleisestä hintatasosta ja tarjolla olevasta kalustosta. Myydyimpiä merkkejä tuntuivat olevan Bianchi, Trek, Felt, Cannondale, Jamis, Nishiki ja muut suomalaisista pyöräliikkeistäkin usein löytyvät tekeleet. Myös harvinaisempia merkkejä, joita Suomeen ei maahantuoda lainkaan, oli toisinaan myynnissä. Hintahaarukka 500–1500 euroa tuntui käsittävän suurimman osan myytävistä putkikameleista, joskin seassa oli myös monen tonnin huippupyöriä ja kaatopaikkavalmiita munamankeleita.

Koska tarjonta oli käytettyjen osalta kohtalaista, en vielä kiiruhtanut liikkeeseen ostamaan edellisen vuoden poistotuotteita. Tarjoukset toki houkuttelivat, mutta uskoin tekeväni vielä hyviä löytöjä myös käytettyjen fillarien osalta. Etenkin kun kevään lähestyminen näytti vilkastavan Torin ja Fillaritorin kaupankäyntiä ja tarjonta muuttui päivä päivältä laajemmaksi. Hyviä pyöriä tuli vastaan viikoittain. Vaihtelin potentiaalisista pyöristä tietoja omistajien kanssa, mutta aina tuntui puuttuvan hiukan ”sitä jotain” ja toistaiseksi kaupat jäivät tekemättä.

Päivät alkoivat pidentyä ja lumet sulaa, mutta mies oli edelleen ilman pyörää. Valtaosalla kolmoisatleeteista oli jo hyvä kalusto odottamassa kevätkohtaamista eturauhasen kanssa, mutta oma kilpavarusteluni oli päässyt pahasti jumiutumaan. Tein jo valmiiksi päätöksen, että jos ennen teiden sulamista ei käytettyä maantiepyörää löydy, ostan Larun Pyörästä tarjous-Focuksen Shimanon Tiagra-paketilla hintaan 849€.

Pääsiäisenä kuitenkin tärppäsi. Myyntiin tuli kokoiselleni sopiva Canyon ja hintakin oli järkevä. Pyörä oli niukasti yli budjetin, mutta koin joitakin rakkaudenomaisia tunteita pyörän kuvia ja speksejä selaillessani ja noiden tunteiden sokaisemana tein ostopäätöksen. Pyysin kaverin autoineen hovikuskiksi ja kaasu pohjassa kaahasimme tuota alumiiniunelmaa ostamaan. Paikan päällä pyörä osoittautui huippukuntoiseksi, huolletuksi ja hyvin pidetyksi yksilöksi, joka ei kunnon puolesta juurikaan hävinnyt pakasta vedetylle. Ja pakko se on sanoa, että kapistus oli ehdottomasti yksi siisteimmistä maantiepyöristä, jonka olen koskaan livenä nähnyt. Raha vaihtoi omistajaa ja minusta tuli onnellinen maantiepyörän omistaja.

Omien kokemuksien perusteella voinkin lämpimästi suositella käytetyn fillarin etsimistä kaikille kärsivällisille ja köyhille kolmoisatleeteille. Käytettynä ostettaessa myös köyhällä on jonkinlainen mahdollisuus päästä käsiksi laadukkaammista osista kasattuihin pyöriin. Laitankin tähän nyt muutaman vinkin, joilla pääsee alkuun näillä käytettyjen pyörien markkinoilla:

  • Päätä etukäteen mitä olet ostamassa, sillä ostopäätöksen saattaa joutua tekemään nopeasti!
  • Pidä tilillä sellainen rahasumma, jolla fillarin ostaminen onnistuu heti!
  • Selaa tori.fi ja fillaritori.com päivittäin, mieluusti useamminkin. Hyvät pyörät myydään heti eikä ensi viikolla!
  • Sunnuntaina ilmoituksia tulee eniten, ole silloin tarkkana!
Näillä ohjeilla toivottelen onnea maantiepyöräostoksille. Ohessa vielä kuva omasta löydöstä.


Pyöräkelien paranemista odotellessa!

-Matti

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Pyöräostoksilla

Vihdoin! Vihdoin oma maantiefillari. Tuossa vieressäni se nyt huokuu sporttisuutta, rikkoo nopeusrajoitukset jo paikallaan ja kutsuu kevättä kuivine asfaltteineen esiin jäästä ja lumesta.


Eli Focus Cayo 2.0 vuosimallia 2011. Kokohiilikuituinen runko Shimano Ultegran osasarjoilla. Kokoa 54 eli M. Veimme Veljan kanssa liikkeen viimeiset kaunottaret kyseistä mallia, joka olikin roimassa alennuksessa vuoden 2013 mallien tieltä. Nyt kaikki pyörän ostoa empivät nopeasti kiiturikaupoille, kun vanhoja malleja on vielä edullisesti jäljellä!

Meille kävikin klassisesti: marssimme liikkeeseen puhuen matkalla tiukasta budjetin ylärajasta, mutta poistuttuamme talutimmekin astetta laadukkaampia fillareita. Mutta silti mielissämme, sillä pysyväthän nämä luotettavina ystävinä vielä niin monen tunteiden täytteisen tunnin ajan. Pyörästä maksaa ihan mielellään, sillä se tuo ainakin helppohuoltoisuutta ja luotettavuutta parempien osian ja materiaalien myötä.



Täytyykin kehua hiukan Larun Pyörää, jossa käteisen ja hiilikuidun iloinen vaihtokauppa kävi. Palvelu ja asiantuntemus oli todella ansiokasta, ja liikkeessä vierähtikin tovi jos toinen, kun myyjä väsymättä esitteli tuotteita. Laitetaan myöhemmin raporttia, kuinka huollot ja muut mahdolliset asioinnit ja muodollisuudet sujuvat.

Larun Pyörä taitaakin olla Suomen ainoa Focus-merkin maahantuoja ja jälleenmyyjä. Focuksista olen tähän menessä lukenut lähinnä hyvää. Hinta-laatusuhteen pitäisi kuulemma olla kohdallaan. Toivotaan näin.

Tarkempaa raporttia yksityiskohdista ja tuntemuksista, säätöjen hiomisesta ja varusteista, plussista ja miinuksista, kunhan pääsen oikeasti tien päälle mässäilemään tällä kilometrin nielijällä.

-Pekka